sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ruotsin Utö - suosittu matkakohde

Latitude 58°58, 12 N, Longitude 18°19, 36 E

Alkuperäisiin suunnitelmiimme ei Utö kuulunut, mutta yhtäkkiä se olikin niin lähellä, että ajatus siellä poikkeamisesta alkoi tuntua ihan mahdolliselta. Viimeisin käyntimme oli parin vuoden takaa, ja silloin tuli hiukan hoppu lähteä takaisin ja paljon jäi näkemättä. Dalaröstä tuli matkaa Utöseen n. 12 nm, leppoisalla 4-8 m/s NW-tuulella.

Utö ei paljoa ollut muuttunut viime näkemästä, mutta nyt ehdimme myös myllylle ja hiukan rauhallisemmin kiertelemään. Rannasta saisi vuokrata fillareita, jos mielisi pidemmälle reippailla. Meille riitti päivittäiset kävelyt – venepaikkamme oli aika perällä pitkän laiturin päässä. Välillä teimme matkaa kumpparilla, jonka sai hyvin jätettyä sillan pieleen.

Utö Gästhamn tarjoaa tilan jopa 250 veneelle. Vierasvenesatama on kaksiosainen, on pohjois- ja eteläsatama, joiden välissä kulkee silta, jonka alta pääsee lähinnä vain kumpparilla. Me olimme Stora Persholmenin puolella. Laiturille johtavalla polulla on puolimatkassa huikea keinu, josta saa kunnon vauhdit. Lasten mieleen! Myös aivan satamapalveluiden keskiössä on paikkoja veneille, mutta varsinkin viikonloppuna täytyy sinne rantautuessa hyväksyä myös juhlivat seurueet.

Utö Gästhamn - veneen saa ihan ihan palveluiden äärellekin.
Visiittimme osui viikonlopulle, joten paikka tuli aivan täyteen, eivätkä kaikki mahtuneet laituripaikoille. Joku fiksu oli vielä jättänyt moottoriveneensä kylkipäin, vieden monen paikan. Vastapuolelle jätettäessä olisi vieressä ollut kiva pieni hiekkaranta. Meidän paikkamme ranta taas oli hieno meren puolelta, upeita eri värisiä kallioita ja jänniä juovia kivessä. Grillipaikkakin oli tuon pienen nyppylän takana. (Kallioista ja männyistä lisää myöhemmin.) Lauantaina meno yltyi joissain paateissa, mutta onneksi olimme juuri vähän kauempana möykän ulottumattomissa.

Satamapalvelut ovat ihan hyvät, suihkut ja saunat riittävän tilavat. Satamamaksua perittiin 240 skr. Pari vuotta sitten se oli 210 skr (pikainen huomio lokikirjasta).

Lisätietoa:
www.uto.se
http://www.hembygd.se/uto/

Utö Hamnmagasinet tarjoaa houkutuksia merkkitietoisille.
Vierasvenesataman suloiset pikku putiikit. Taaimmainen on infopiste.
Rantakahvilasta sai jädet ja mukavan paikan herkutella.
Kumpparimatkalla kirkkoa katsomaan.
Utö Kyrka. Kaunis kirkko ja pieni hautuumaa. Kirkko ei ollut avoinna, olimme iltasella liikkeellä.

Itselle ehkä ihanin käyntikohde oli Utö Bakgård, leipomo, josta saa syntisen hyviä pullia ja maukkaita leipiä. Pullia tuli ostettua useampi ja syötyä vielä salaa paatissa myöhemminkin (ei saanut gluteenittomia versioita, joten parempi herkutella sitten ihan itsekseen ;)

http://www.uto.se/uto-bakgard/
Facebookissa ja Instagramissa: Utobakgard
Huom. koodilla UTOPUNKTSE -> gruvstock till halva priset!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!