Österskär ja kullankeltaiset aarteet

Degerbystä noin viiden mailin päässä sijaitsee lumoava Österskär. Saari ei ole mahdottoman kokoinen tutustuttavaksi, mutta toisinaan hieman vaikeakulkuinen valtavien varpumättäiden vuoksi. Ilman korviin asti ulottuvia saappaita ei tee mieli lähteä ylittämään mättäitä. Kallioilla kulkiessamme sekosin kuitenkin täysin; unohdin käärmepelkoni, punkkipelkoni ja koko varoitusmantrani (varokaa pusikoita, varokaa käärmeitä, varokaa punkkiheinikkoa, älkää hyppikö, älkää juosko) nähdessäni mättäillä jotain uskomatonta! Eikös vaan siellä mättäillä killistellyt pieniä kullankeltaisia lakkoja, hilloja, suomuuraimia - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja ne olivat kypsiä, eikä kukaan ollut hypännyt niitä suin päin keräämään. Niin kuin minä, höttöisissä lenkkareissani ilman sukkia. Onnessani kailotin ja tanssahtelin mättähillä kyllä niin paljon, että olisi ollut suoranainen ihme, jos joku käärme olisi jäänyt sitä kuuntelemaan. Mistään kummoisesta sadonkorjuujuhlasta ei nyt kuitenkaan ollut kyse, ihan pikkuisen sain kerättyä pussin pohjalle, mutta olin jokaisesta pienestä marjasta sitäkin onnellisempi. Koskaan ei ole lakkoja kohdalleni osunut, lehtiä kyllä olen toisinaan saarissa nähnyt. Hyviltä maistuivat, niin hyviltä. 

Innostukseni tarttui poikiinkin, jotka myös alkoivat etsiä omia aarteitaan. Pienempi keräsi pienet hapsut erilaisista sammaleista ja jäkälistä ja teki oman sammalnäyttelyn. "Eikö olekin äiti harvinaisia?!"

Navigoiminen Österskäriin vaatii tarkkaavaisuutta ja oikein kovalla kelillä rantautuminen voi olla haastavaa. Viitat on syytä ajaa juuri eikä melkein, reitiltä ei parane kauheasti tehdä ylimääräisiä käännöksiä.

Edellisellä visiitillä Österskärin rannat oli väritetty vähän turhan välimerellisellä turkoosinsinellä, kun  sinilevälautat olivat rantautuneet rantaviivaan. Tällä kertaa saimme nauttia luonnosta sellaisena kuin sen mieluiten näen. Viime reissun kuvat voit kurkata aiemmasta postauksesta tästä ja tästä. Paljon varpuja, kiviä, kallioita. Niin kaunis saari.