sunnuntai 3. tammikuuta 2016

TEE se itse -tee

Olen rakastanut yrttien keräämistä jo varhaisteini-iästä lähtien. Löysinkin taannoin vihkosen, johon varhaisteini-ikäinen minäni on kirjoitellut kauniilla kaunolla eri yrttien vaikutuksia ja leikellyt vielä oheen kuvatkin. Innostus on kulkenut mukana tähän päivään, ja aina kaapista löytyy ainakin pieni purkillinen mökiltä tai pihalta kerättyjä aarteita. Vaikka olenkin ihan kahvi-ihminen, maistuu tee kylminä vuodenaikoina erityisen hyvältä. Se lämmittää, lohduttaa, hemmottelee, tuo tunteen kiireettömyydestä. Tee maistuu minulle lähinnä iltaisin. Kesällä paatilla ollessa huomaan myös kaipaavani rauhallista iltateehetkeä. Ostan paatille yleensä kamomillateepusseja ja hyvää hunajaa, irtoteet jätän suosiolla kotiin.

Yleensä käytän omia yrttejä valikoiden tilanteen mukaan, eli kaivelen purkeista aina olotilaan sopivan mikserin. Stressaantuneelle jotain rauhoittavaa tai flunssaiselle hengitysteitä helliviä. Välillä sekoitan mukaan "ihan oikeaa teetä", mutta yrteistä saa kyllä ihan maistuvaa ilmankin. Hunajaa tai muutakaan makeutusta ei aina tarvita, sillä esim. puna-apila tekee mukavan mesisen maun. Lakritsanjuuri vasta makea onkin! Jo pelkästään yrttipurkkien tuoksuttelu ja sekoituksen tekeminen sinällään on rauhoittavaa. Värikkäät kukkien terälehdet tuovat silmäniloa.

Yrttisekoituksia tehdessä on hyvä miettiä sopivia yhdistelmiä, jos haluaa maun lisäksi sovittaa myös vaikutukset yhteen, esim. rentouttava, piristävä tai ysköstee. Lahjaksi pientä määrää tehdessä ei varmasti tarvitse miettiä pidempiä terveysvaikutuksia, mutta jos itse on ahkera teenkuluttaja, voi olla hyvä ainakin vaihdella ainesosia aika ajoin. Esimerkiksi lakritsanjuurta ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön. Terveyskasvien vaikutuksia voi tutkailla vaikka kasvioppaista tai netistä. Yrttitarha.fi-tietopankista löytyy melko kattavasti eri kasvien käyttöohjeita.



Joulun alla innostuin tekemään muutamia TEE-se-itse-teesekoituksia lahjaksi. Välipäivinä oli myös rauhallista levitellä purkkien aarteita ja huumaantua tuoksuista. Oma jouluteesekoitus maistui varsin mukavalta ja oli myös kaunista!

Winter is Coming -tee

Talvisekoitukseen sopii vahvat jouluiset ja mausteiset maut, sovella mielesi mukaan!

Tähtianiksia
Kanelia
Kardemummaa (luomu)
Kehdäkukkaa
Neilikkaa
Jasmiininkukkia

Jotain hyvää teetä pohjaksi (esim. mustaa tai vihreää) tai vaikkapa sitruunamelissaa.

Talviseen sekoitukseen sopisi myös esim. kuivattu karpalo tai puolukka, mustapippuri, pomeranssi, inkivääri, appelsiininkuori (luomu), vanilja...

Ylhäällä tähtianiksia (murskaa pienemmäksi), hyvää vihreää teetä, neilikoita, vasemmalla jasmiininkukkia, luomukardemummaa, kehäkukkaa, kanelitankoja (pilko pieniksi paloiksi). Luomumausteiden maku on aina intensiivisempi.

Kaneliksi kannattaa valita Ceylonin kanelia. Edullisemman Cassia-kanelin kumariini on haitallista maksalle, ainakin pidempiaikaisessa käytössä. 

Kaunista ja värikästä!

Rauhoittava ysköstee

Lakritsanjuuri
Laventeli
Ruusunmarja
Kehäkukka
Rantaminttu
Salvia

Rauhoittavaan ja rentouttavaan flunssankarkoittajaan sopisi myös hyvin kamomilla. Salvia sopii myös kivuliaisiin kuukautisiin (kuten myös vadelmanlehdet), se myös irrottaa limaa ja hillitsee yskänärsytystä. Salvia ehkäisee myös hikoilua ja kuumia aaltoja. Se ehkäisee myös syljen ja maidoneritystä ja sopii siten imetystä lopettavalle. Salviaa ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön, sillä sen sisältämä eteerinen öljy sisältää myrkyllistä tujonia, joka voi aiheuttaa hermosto- ja ruoansulatusvaivoja. Salviaa ei siten suositella raskaana oleville tai lapsille eikä myöskään imettäville, jotka toivoisivat maidontulon jatkuvan. Rantaminttu irrottaa limaa ja hillitsee hengitysteiden ja suun limakalvojen tulehduksia. Laventelin vaikutus on rauhoittava ja se sopii unettomuudesta ja päänsärystä kärsiville. Laventeli myös laukaisee kouristuksia ja alentaa verenpainetta. Se ei siten sovellukaan alhaisesta verenpaineesta kärsiville. Ruusunmarja sopii kuumetautien hoitoon. Kehäkukkaa käytetään suoliston tulehduksiin. Kehäkukka kiihdyttää estrogeenien tuotantoa, joten sen käyttö saattaa edistää kuukautisten alkamista ja aiheuttaa kohdun supistelua. Lakritsinjuuri toimii yskänärsytystä lievittävänä ja limaa irrottavana. Lakritsinjuuresta voi lukea lisää aiemmasta postauksestani.

Lisäilen teeni joukkoon pakuriuutetta varsinkin silloin, kun on hiukankin flunssainen fiilis.

Rauhoittava ysköstee


Puhdistava flunssankarkoitustee

Lakritsanjuuri
Salvia
Rohtosalkoruusu
Rantaminttu
Laventeli
Kuusenkerkkä
Siankärsämö
Nokkonen

Rohtosalkoruusu on hyvä hengitysteiden tulehduksiin sekä suolisto- ja virtsatievaivoihin. Siankärsämö on hyvä yskänrohto, joka puhdistaa verta ja estää tulehduksia. Kuusenkerkillä on limaa irrottava ja hengitysteitä avaava vaikutus. Kerkät sisältävät paljon C-vitamiinia ja ovat hyviä poistamaan kevätväsymystä. Nokkonen on puhdistava ja poistaa virtsahappoja, lisää virtsaneritystä ja stimuloi munuaisten toimintaa.

Näillä lähtee flunssainen olo ja elimistö puhdistuu.
Siankärsämöä, rohtosalkojuurta, salviaa, kuusenkerkkiä, rantaminttua ja nokkosta. 


No onkos tullut kesä -kukkaistee

Tästä sekoituksesta tuli varsinainen väri-ilotulitus. Appelsiininkuoret ovat kuvassa juuri riivittyjä, mutta uskoisin niiden säilyvän aika värikkäinä kuivattunakin. Kuoria kannattaa ottaa vain luomuhedelmistä. Kuvassa ylinnä oleva tee on valmista rakkausteetä, jossa on mustan teen lisäksi mansikanpaloja ja pieniä sokerisydämiä.

Kanervankukkia
Laventelin kukkia
Ruusunmarjaa
Rantaminttua
Jasmiininkukkia
Kehäkukkia
Puna-apilaa
Lakritsanjuurta
Appelsiininkuorta (luomu)

Kukkaisteestä tulee todella kaunista ja värikästä, mukaan sopii muutkin luonnon antimet. Kokeile vaikka ruusun terälehtiä. Sitruunamelissasta saa hyvän teepohjan, jos ei halua laittaa mustaa, vihreää tai valkoista teetä tms. Kanervankukkia on yleensä käytetty auttamaan unen tuloa. Kanervalla on myös verta puhdistava vaikutus, joten se sopisi myös ylempänä olevaan puhdistavaan flunssankarkoitusteehen.

No onkos tullut kesä jo talven keskelle?


Minä teen yrttiteetä yleensä niin, että teräskannussa kiehutan veden, annan aavistuksen jäähtyä ja lisään yrtit kannuun. Niin niistä irtoaa enempi makua kuin pienessä teesiivilässä. Vihreä tee ei käsittääkseni pidä kovin pitkästä haudutuksesta, mutta esimerkiksi lakritsanjuuri ei lyhyellä haudutuksella vielä pääse oikeuksiinsa. Vihreän teen voikin hujauttaa halutessaan mukaan vähän myöhemmin. Itse koen vihreän teen melkoisen piristävänä ja välttelen juomasta sitä myöhään illalla. Rooibos-tee on luontaisesti kofeiinitonta ja hyvä vaihtoehto iltateesekoitukseen. Mutta ilmankin pärjää!

Jos innostut omien sekoitusten tekoon, saat varmasti hyvää mieltä ja oloa itsellesi, tietysti myös ihania muistamisia ystävälle! Kukkia tuoksutellessa voi mielessään palata kauniisiin kesäaamuihin ja muistella rakkaita paikkoja, joista löytönsä on kerännyt.

Rentouttavia ja inspiroivia teehetkiä ja hyvää oloa uuteen vuoteen!