Ylistys katkaravuille

Tänä kesänä törmäsimme ensimmäistä kertaa yllättävänkin laajalle levinneeseen ilmiöön laiturien ahkerien pikkukalastajien keskuudessa. Kenelläkään ei ollut syöttinä kastematoja, vaan katkarapuja! Miten olemmekaan missanneet tämmöisen ilmiön? Ensin luulin, että niitä oli vain jäänyt yli ruoanlaitosta, mutta tajusin pian, että niitä ostetaan syöteiksi. Me kaivoimme kotoa matoja mukaan, mutta niiden loputtua oli aika mahdoton tehtävä löytää kuivista saarista mitään lieroja. Maarianhaminan kalastusliikkeestä ostimme mukaan purkin matoja noin kuudella eurolla. Niillä ei saatu YHTÄÄN ahventa.

Korpoströmissä pojat saivat karvaasti huomata, kuinka vieressä kalastavat kiskoivat ahvenia minkä isänsä ehti irrottaa, ja heillä - ei mitään. Parhaimmankin itsetunnon omaavalla kalamiehellä alkaa mieli laskea, kun vieressä ämpäri täyttyy ja omaa kuljettelee tuuli. Onneksi rannassa oli kauppa, jonka valikoimaan kuului nuo merenelävät. Samalla ratkesi hellepäivän menu: katkarapu-avokadosalaatti ja rannan ravintolasta take-away-ranskikset kylkeen. Loput katkaravut maksoivat itsensä moninkertaisesti takaisin, sillä saimme muhkeat kymmenkunta aaposta. Ratkesi myös seuraavan päivän menu. 

Innokkaan onkijakaksikon ahvensyöttitestissä löytyi siis ylivoimainen voittaja: katkarapu!

Aalloilla keinuva kehto

Pitkät siirtymät merellä vaativat kaikilta hiukan ponnisteluja. Kovemmalla kelillä sisällä ei pysty kuin piipahtamaan; muutoin iskee nopeasti ällöttävä olo. Joskus pahoinvointi näyttäytyy väsymyksenä. Itse olen nukahtanut jopa pinna kädessä, mutta unenlahjani ovatkin vailla vertaa. Pienin nukahtaa välillä jo aamupäivällä keikutukseen ja äidin homma puolittuu heti! Ruoka- ja unirytmi heittävät välillä häränpyllyä, muttei se niin vaarallista ole, kunhan kaikkea mahtuu sopivasti päivän sisään. Isompikin ottaa välillä kapokit alleen ja menee loikoilemaan sitloodan lattialle. Liekö juuri sitä "väsymysmerisairautta".

Viime kesänä pienin nukahteli vielä syliin, kun katseltiin maisemia ja lauleltiin. Siitä hänet nostettiin myrkypunkkaan turvallisille unille. Myrskypunkka onkin oivallinen keksintö tuollaiselle pikkuiselle. Saapa siitä jopa majan viritettyä! Vauva-aikana mukana kannettiin pehmeää vaunujen kantokassia, sekin oli oikein toimiva paatissa.

Uni tulee iltaisin itsellekin hyvin, kun kuuntelee mukavaa liplatusta ja paatti keinuu unettavasti. Auringonlaskua katsellessa mieli rauhoittuu. Kaikkein hienointa on silti nukkuminen vesisateessa - kun on lämmintä ja mukavaa eikä tarvitse lähteä mihinkään.

(Jätetään tästä tarinasta ne kerrat, kun uni ei tule silmään kun paatti hakkaa ees taas, narut nitisee ja mielessä käy, ollaanko vielä samassa paikassa kun herätään.)

Björkö pelasti uintihaaveet

Kovalla helteellä uiminen jotenkin kuuluisi tähän merielämään, mutta useimmassa paikassa se taitaa nyt kyllä olla ihan mahdotonta. Mieskin naureskeli tuntevansa olevansa kuin Kevin Costner Water Worldissa - makean veden sijaan hän yrittää löytää meille reittejä uimakelpoisen veden luokse.

Kuulimme jo Österskärissä hienosta paikasta, Björköstä, jossa sinilevästä ei olisi haittaa, sillä siellä voi uida sisäjärvessä! Lähdimmekin oksettavaa hajua karkuun, ja paikka olikin aivan fantastisen hieno! Lämmintä, kirkasta vettä eikä sinilevästä tietoakaan. Varsinainen paratiisi. Paikasta oli apua tullut hakemaan moni muukin, sillä mastoja sai laskea aika monta ja kalliot kuhisivat uimareita pyyhkeineen.

 

Purjehdusta avovesiviemärissä...

Mikä on narskuvaa, siniharmaata, paksua homeisen näköistä mömmöä ja haisee aivan järkyttävän yököttävältä? - Sinilevä!

Merellä oleminen muuttaa oleellisesti luonnettaan, kun merivettä ei voi käyttää mihinkään ja uiminen on poissuljettua. Toivottavasti tämä ilmiö ei ole tulevaisuudessa todellisuutta jatkuvasti. Uutisissa sanottiin, että tämä sinilevätila on nyt pahimmillaan kymmeneen vuoteen. Itämeri itkee ja surulliseksi vetää meidänkin porukan.

Alun kiisseli oli vielä ihan kevyttä kamaa, kun ei tiennyt pahemmasta. Österskärissä jo luulin, että nyt olen nähnyt karseimman. Sitä ennen sinilevä oli mielessäni vain vedessä olevaa tikkua ja tällaista raparperikiisseliä.

Pahimmillaan kuitenkin levälautat pakkautuivat suojaisiin poukamiin ja muuttuivat homehtuneen näköiseksi kakkumömmöksi. Haju oli oikeasti niin järkyttävä, että piti ryhtyä toimeen ja kärytellä lettuja. Apu oli vain hetkellinen; oli pakko vielä illalla vaihtaa maisemia!

Pelko lasten mereen tippumisesta sai myös uusia ulottuvuuksia; ajatuskin kammottavan mömmön seassa pärskivästä lapsesta oli aika lailla painajaismainen. Alla olevassa kuvassa tilanne ei ollut vielä pahimmillaan, iltaan mennessä mömmölautta oli ihan yhtenäinen ja sen läpi kulkeminen kumiveneellä oli ihan hirveää!

Pitstop: Nötö

Täydensimme tuoreruokatarpeita Nötön mahtavassa kaupassa. Mahtavassa siksi, että siellä oli erinomainen valikoima myös erityisruokavalioisille. Oli kauramaitoa, tofua, gluteenittomia muroja ja mysliä ym. Oli lisäksi himoitsemiani avokadoja, inkivääriä, yrttejä, paikallisia tuotteita sekä naudan jauhelihaa (sikanautajauhelihan peseminen pannusta ja lautasista on toivotonta, kun vettä pitää säännöstellä). Mielestäni ihan huikea kauppa niinkin pieneksi putiikiksi. Ja löytyi myös se tärkein eli jäätelöitä! Niissäkin oli valikoimaa, myös tofu-jädeä.

Teimme pikaisen piipahduksen idylliseen Alli-kahvilaan, minkä pihapiiri on ihan huumava. Oi jospa oma pihakin näyttäisi samalta suurine koivuineen ja riippumattoineen. Helteiden piinaamaa kipparia en uskaltanut kysyä kirkkokierrokselle - jääpähän jotain myös seuraavaan kertaan.

Nötön edustalla oli mahdollisuus septitankin tyhjennykseen Pidä saaristo siistinä -tarralla varustetussa "kelluvassa tankissa". Helppo toimitus ainakin kevyellä kelillä. Olisi toivottavaa, että vastaavia laitoksia löytyisi useammastakin paikasta.

Mustakurkku-uikut ja luonnon surullinen väripaletti

Parhaat bongaukset Österskärin reissulla tein, kun sain samaan syssyyn kuvata käärmettä ja mustakurkku-uikkupesuetta. Oli hienoa seurata lintujen menoa. Poikaset pyrkivät vain olemaan kyydissä, mutta välillä emo pyristeli ne irti selästään ja otti oikein vauhtia, jotta pienet opettelisivat itse polskimaan. Yksi oli reilusti isompi muita, ja pian se jo sukelteli sujuvasti. Kaikkein onnettomin rääpäle yritti välillä tämän isonkin poikasen kyytiin.

Mustakurkku-uikku on ilmeisesti jo uhanalaiseksi "vaarantuneeksi" luokiteltava lintu. Ympäristömuutokset ja vesien rehevöitymisen myötä lisääntyneet särkikannat ja niiden tuoma kilpailu verottavat näiden lintujen elinmahdollisuuksia. Lyhyt nettitutkailu kertoi myös, että mustakurkku-uikku oli "vuoden 2012 lintu" ja teemavuonna sen esiintyneisyyttä selvitettiin tarkemmin. Positiivisiakin uutisia mustakurkku-uikun lisääntymisessä on kuitenkin havaittavissa ja  Suomen lintuatlaksen mukaan viime aikoina niitä on tavattu lounaissaaristossa hieman aiempaa enemmän.

Sinilevää alkoi kerääntyä rantaan enemmän ja enemmän. Uimistakaan ei tarvinnut kahta kertaa pohtia... Näissä luontokuvissa onkin epätavallisen ikävä värimaailma.

 

 

 

 

 

 

 

Karun kaunis Österskär

Österskär oli aiemmista kerroista jäänyt mieleen karun kauniina, aidon oloisena ja rauhallisena paikkana. Viime kerralla lymyttiin kovassa tuulessa ja nytkin kahtena päivänä koettiin ukkosen ylimeno. Onneksi ei tuulet yltyneet voimakkaiksi ja selvittiin hienoisella säikähdyksellä.

Rannan suulissa oli kalastajalla elätyksessä meren antimia, joista sopi neuvotella pannun täytettä. Rauhallisesti hän selvitteli verkkojaan ja lapset katselivat lumoutuneina.

Kuljettiin luontopolkua saaren poikki ja ihasteltiin kauniita maisemia.