Aalloilla keinuva kehto

Pitkät siirtymät merellä vaativat kaikilta hiukan ponnisteluja. Kovemmalla kelillä sisällä ei pysty kuin piipahtamaan; muutoin iskee nopeasti ällöttävä olo. Joskus pahoinvointi näyttäytyy väsymyksenä. Itse olen nukahtanut jopa pinna kädessä, mutta unenlahjani ovatkin vailla vertaa. Pienin nukahtaa välillä jo aamupäivällä keikutukseen ja äidin homma puolittuu heti! Ruoka- ja unirytmi heittävät välillä häränpyllyä, muttei se niin vaarallista ole, kunhan kaikkea mahtuu sopivasti päivän sisään. Isompikin ottaa välillä kapokit alleen ja menee loikoilemaan sitloodan lattialle. Liekö juuri sitä "väsymysmerisairautta".

Viime kesänä pienin nukahteli vielä syliin, kun katseltiin maisemia ja lauleltiin. Siitä hänet nostettiin myrkypunkkaan turvallisille unille. Myrskypunkka onkin oivallinen keksintö tuollaiselle pikkuiselle. Saapa siitä jopa majan viritettyä! Vauva-aikana mukana kannettiin pehmeää vaunujen kantokassia, sekin oli oikein toimiva paatissa.

Uni tulee iltaisin itsellekin hyvin, kun kuuntelee mukavaa liplatusta ja paatti keinuu unettavasti. Auringonlaskua katsellessa mieli rauhoittuu. Kaikkein hienointa on silti nukkuminen vesisateessa - kun on lämmintä ja mukavaa eikä tarvitse lähteä mihinkään.

(Jätetään tästä tarinasta ne kerrat, kun uni ei tule silmään kun paatti hakkaa ees taas, narut nitisee ja mielessä käy, ollaanko vielä samassa paikassa kun herätään.)