Melkoisen pyykkitivolin ja pihahärdellin uuvuttamina pääsimme vihdoin irrottamaan köydet ja lähtemään odotetulle seilausreissulle koko perheen voimin. Lähteminen on lähes aina yhtä hermoja riipivää. Lapset värittivät showta malttamattomilla kysymyksillään ja mieskin ehti jo toistaa useampaan kertaan "meneekö vielä kauan" ja "miltä alkaa näyttää". Lisäsin vielä ripauksen vettä myllyyn, kun aloin kylmän rauhallisesti saksia yrttejä suloisiin nippuihin kuivumaan ja virittelemään rastasverkkoja ihan viimetöikseni. Kaiken aherruksen kruunasi vihdoin saapunut helleaalto.
Suhteellisen sopuisasti pääsimme kuitenkin matkaan ja saimme mahdutettua miljoonat "viimeiset" kassit ympäri paattia. Ensimmäisessä määränpäässä olimme vasta iltamyöhään, ja mies saikin kipparoida loppumatkan ihan itsekseen muiden nukkuessa. Mutta kiire loppui, olemme perillä - merellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!