keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Ritarit Bomarsundissa

Aamusella otettiin suunnaksi Bomarsund. Edellisestä visiitistä onkin jo aikaa! Vastassa oli jylhät, huikean korkeat kalliot ja suojainen puhti, jonka vesi näytti jotenkin välimerelliseltä. Ihmeempiä palveluita ei tässä satamassa ollut eikä niitä juuri kaivattukaan, mutta sähköä kuitenkin saimme ja roskat jätettyä. Innostuin jopa uimaan JO toisen kerran reissullamme, ja myönnettäköön, koko kesänä. Lämpötila ei kuitenkaan ollut vielä niin välimerellinen, että olisin vedessä viihtynyt pientä pyrähdystä pidempään. Virkistävää se kyllä oli.


Kävelimme rannasta pakollisen jätskikioskipysähdyksen kautta katsomaan linnoituksia. Leirintäalueella olevan kioskin takana oli myös ruokaravintola, mutta siellä emme piipahtaneet. Jokseenkin hiljaiselta vaikutti leirintäalue näin heinäkuun sesonkia ajatellen. Vierasvenesatama sitten olikin viimeistä paikkaa myöten täynnä. 

Olin mielestäni kovin varovainen punkkien suhteen, enkä todellakaan käynyt missään heinikossa kuin zoomin avulla, mutta silti yksi penteleen punkki oli ehtinyt ihastumaan kankkuuni. Täytyisi kyllä vaan jaksaa olla tarkka niiden kanssa.





"Bomarsundin linnoitus on Ahvenanmaalla Sundin kunnassa sijaitseva rauniolinna. Sen päälinna oli Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurin rakennus. Linnoitus tuhottiin "Oolannin sodassa" vuonna 1854." (Wikipedia)

Mukavasti jaksoi pieninkin kävellä linnoituksille ja näköalareittiä alas kalliopolkua pitkin. Linnoitus tykkeineen sai lasten mielikuvitukset laukkaamaan. Illalla leikittiinkin ritarileikkejä asianmukaisin varustein!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!