Tuulten mukaan kun mennään, ei voi varmaa saapumisaikaa sanoakaan, mutta itseänikin ottaa hiukan hattuun ympäripyöreät aikamääreet. "Ei ole enää pitkä matka" tarkoittaa miehelleni välillä noin 1,5 h tunnin siirtymää ja "näkyy jo" suurin piirtein 45 minuuttia. Olenkin nyt oppinut kysymään kestääkö tunnin vai kolme, kun kajuutan ohjelmatoimistosta käsin on itse vaikea arvioida missä ollaan. Ei tule sitten turhan päiten venutettua vaikka ruokailua, kun luulee että kohta tullaan maihin. Kun lapset kysyvät matkan kestoa, on usein parempi sanoa, että on vielä tosi pitkä matka. Silloin he jotenkin relaavat, unohtavat odottamisen ja alkavat keksiä kunnon leikkejä.
Pitkissä siirtymissä ei kukaan jaksa keksiä koko aikaa jotain tekemistä, ja äidin ohjelmatoimistossa on välillä "lappu luukulla". Mielestäni lapsilla saakin olla välillä ihan karusti tylsää. Ei kaiken tarvitse olla valmiiksi pureksittua ja keksittyä. Aikansa kun venkoilevat, kyllä yleensä jotain puuhaa keksivät, tai sitten ei :)
Tänä vuonna on suosion saanut perinteiset pelikortit. Ne taipuvat aika moneen, kun korttipelisääntöjä voi keksiä itsekin. Pikkuautotkin surisevat välillä pitkin poikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!