perjantai 1. elokuuta 2014

Laventelit mielessäin

Lähdimme lomareissuun juuri, kun laventelinkukat alkoivat avautua. Noita tuoksuvia lempikukkiani kasvaa pihallani puska jos toinenkin. Ehdin leikata talteen juuri avautuvat oksat, mutta suurin osa oli vielä aivan tiukan nuppuisia. Saapa nähdä millainen on niiden tilanne, kun palaamme kotiin. Vieläkö riittäisi nipsuteltavaksi asti?

Ensimmäisen laventelini kasvatin siemenestä. Se kylväytyi itsestään uusiksi taimiksi ja nyt minulla on melkoisen talvenkestävä laventelikanta pihallani. Ja rakkaus tuohon tuoksuttimeen on säilynyt vuodesta toiseen.



Tähkäpään kainalossa (kuva yllä) kasvaa vanha perinneyrtti aaprotti, jonka tuoksu vetää voimakkuudessaan melkeinpä vertoja laventelille. Aaprotin tuoksu on raikkaan sitruunainen ja sen pitäisi jopa karkottaa hyttysiä. Yrtti rantautui meille tädin tuliaisina Ruotsista. Kaikki taimet talvehtivat loistavasti ja nyt olen saanut jopa yhden uuden vauva-aaprotin jaettua.

Alla olevassa kuvassa takana hörhöilee isorikon kaunis kukkapilvi, joka kohoaa melkeinpä polven korkeudelle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!