maanantai 3. marraskuuta 2014

Halloweenjuhlat - karkkia ja kepposia!

Pojat ovat siinä iässä, että kaikenlaiset supersankarit, hyvikset ja pahikset, kummitusjutut sun muut ovat ihan in. Niinpä he innostuivat kovasti myös halloweenista. Toisen lapsen iltiksessä juhlaa vietettiin naamiaisten ja diskoilun merkeissä, ja siitä sitten kyselyt alkoivat, koskas meillä kotona vietetään halloweenia. Minä taas olen aina ollut "siinä iässä", ettei minua kovasti tarvinnut ylipuhua ällöttävien herkkujen suunnitteluun. Myönnettäköön, että juhlien järjestäminen toimi myös pienenä porkkanana: jos talo saadaan siistiksi, voidaan juhlia viettää. Hyvin pojat muistivatkin (toisinaan) pitää huolta tavaroistaan.

Kaikenlaisia juhlia ja varsinkin vieraiden kutsumista kannattaisi vain urheasti latoa säännöllisesti kalenteriin; tulisi aivan varmasti hieman ahkerammin tartuttua toimeen siivouksessa. Tai sitten voisi vain kuvitella, että mitä jos joku tietty Hyvin Tärkeä Henkilö tulisi kylään, mitkä kohdat siivoaisin? Tulisi varmasti siistiä. No, meidän juhlamme olivat vain kevyellä toteutuksella ja "vieraiksi" kutsuttiin ihan hetkeä ennen isovanhemmat. Eikä ihan koko kaaosta saatu selätettyä, vaan nöyrästi suljin kodinhoitohuoneen oven ja samalla katosi todellinen creepy halloween, kun pyykkivuoret jäivät piiloon.


Aattona pojat lähtivät päättäväisesti karkkikierrokselle tuttujen ovien taakse kolkuttelemaan yhteen ääneen "karkki vai kepponen". Nuuttipukkeihin on täällä Länsirannikolla varmaankin paremmin totuttu kuin halloween-pukeutujiin. Kepposia ei tarvinnut pienten toteuttaa, vaan herkkuja löytyi kyllä ihan tarpeeksi. Urheasti tuo toinenkin vain karkkeja laitteli koriin, vaikka välillä kyseli minulta, voisimmeko kuitenkin kysyä, että "olisiko teillä jotain gluteenitonta ja maidotonta karkkia". Sovimme kuitenkin, että vaihdan karkit kotona sopiviin ja loput korvataan kolikoilla. Itkulta vältyttiin :)

Isomman haamupuku toteutettiin helposti vanhasta vauvapussilakanasta. Käsiaukkoja hiukan suurennettiin ja silmäaukkojen ylle liimattiin heijastavaa paikkakangasta. Toinen puku on Lidlin ohut luurankopuku, minkä alle mahtui hyvin villahaalari. Onneksi oli lämmin ilta.


Joskus on kiva ostaa paljon hedelmiä jo ihan silmän iloksikin. Kun niitä on paljon tarjolla ihan nenän edessä, tulee vitamiinipommeja helpommin syötyäkin. Hedelmät korvaavat mielestäni ihan hyvin ainakin värikkyydessään vaikkapa kukkaset!


"Paprikakurpitsa" pitää sisällään salaattia. Ehkä seuraavalla kerralla toteutan sellaisen dippisysteemin, että tuolta kurpitsan suusta valuu quacamolea oksennuksen tapaan! Vierelle tortillasipsejä tai maissinaksuja. Lehtikaalisipsitkin näyttivät sopivan epäilyttäviltä tähän teemaan.


Kivikylän nakit näyttivät varsin aidoilta sormilta, vaikkei niissä mantelikynnet oikein pysyneetkään.


"Pikkupizzat" helpoimman kautta. Eli paahtoleipää, ketsuppia, oreganoa, valmiiksi paistettua jauhelihaa ja cheddarviipale. Gluteeniton versio syntyi riisikakusta, toki ihan leivästäkin olisi voinut tehdä, päälle maidoton juustosiivu. Nämä paistuivat uunissa nakkien kanssa.


Varsinaisena ruokana uunissa samaan aikaan pellillä kypsytetyt peruna- ja bataattilohkot sekä wingsit. Meillä maustamattomia, mutta marinoiduista toki tulisi makua myös perunoihin.



Ällöysperiaatteella ostetut säilötyt tankoparsat ja silmämunat hämiksillä.



Leipomiset tyssäsivät siihen tosiasiaan, ettei taloudestamme löytynyt yhtään sokeria. Haaveissa oli pienet suklaamuffinit ja marenkikummitukset. Mutta kaapin uumenista löytyi kuitenkin ainekset näihin koppakuoriaisleivonnaisiin, joihin olisi toki viitseliäämpi voinut vielä koristella silmätkin. Digestivekeksin välissä on jäätelöä, jalat lakunauhaa. Maidottomat ja gluteenittomat versiot syntyivät gluteenittomista kekseistä, tofujäätelöstä ja draculan hampaista.
 


Ihan mielenkiinnosta yritin tehdä myös mehuboolin, jossa uiskentelisi käsijääpala. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan kertakäyttökäsineeseen taisi tulla reikä? No uusi yritys joskus :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!