lauantai 16. toukokuuta 2015

Merisairas miehistö - mikä auttaisi meripahoinvointiin?

Kun työpäivä päättyy perjantaina vasta neljältä, on aika mahdoton ajatus ehtiä reissuun vielä samana iltana, ainakaan kun suunnitelmissa on siirtyä yli 20 merimailia ja pakkaaminen etukäteen on unohtunut tehdä. Iltasella kauppareissun ja pienen pakkaamisen jälkeen menimme yöksi paattiin ja köydet irtosi heti aikaisin aamulla. Perjantaina oli vielä melkoinen kelikin, tuulta ja sadetta. Aallokkoa riitti vielä lauantaillekin, mutta saimme seilata aika mukavassa myötäisessä. Rannikon suojista poistuttua alkoi kuitenkin nopeasti miehistö hiljentyä. Meripahoinvointi iski äkillisesti kesken mukavan puuhastelun. Sisällä kajuutassa ällötys iskee yleensä pahiten ja nopeasti. Ehdin juuri napata ylleni jotain ulkovaatetta ja mennä salamana ulos. Horisonttiin tuijottaminen auttaa yleensä hiukan, eikä tälläkään kertaa se oksennus tullut, mutta kaksinkerroin jo roikuin laidalla. Kun olo hiukan helpotti muutaman tunnin päästä, alkoi kovasti nukuttaa. Lapsilla merisairaus ilmenee usein vain unisuutena, ja vanhempi pojistakin menee yleensä pitkäkseen. Päiväunia ei tuolle isommalle normaalisti tule missään tilanteessa, mutta nyt taisi tulla ihan unikin. Itsellänikin tuo unisuus on yleensä ensioire pahoinvoinnista. Vasta loppumatkasta uskalsin mennä takaisin sisälle hakemaan lisää lämmintä villaista vaatetta.

Olen huomannut myös sellaisen seikan, että kännykän katsomisesta tulee välittömästi paha olo, varsinkin jos rullaa näyttöä. Sama tulee autossa ja joskus jopa sisällä kotona! Olen ihmetellyt, mistä johtuu että ennen lasten saamista minulle ei koskaan tullut paha olo. Mahtaako olla jotain kikkaa tai konstia, millä oloa voi helpottaa? Ehkä nämä kevään ensimmäiset reissut ovat kropalle jonkinlainen shokki; jospa loppukesästä vatsa ei heitä enää kärrynpyörää... Kauhuskenaarioni on, että joskus on niin kamala keli, että on pakko olla sisällä poikien kanssa. Silloin ei varmaan voi muuta kuin yrittää nukkua, tai tyytyä kiltisti ämpärin kaveriksi.

Innolla paluumatkaa odotellen...

Hyviä vinkkejä merisairaalle?

Onneksi merisairaus ei vaivaa rannassa! Huonovointisuus häviää yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

1 kommentti:

  1. Löysinkin hyviä vinkkejä, nyt kun taas tuo huono on todennäköisesti ajankohtaista pian reissussa: http://puolimatruusi.blogspot.fi/2013/03/meritauti-merisairaus-kolmannes.html

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!