Joko ollaan perillä?

Tuo tuttu kysymys kuullaan usein viimeistään tunnin päästä lähdöstä. Lapsilla aikakäsitys päivän kulusta on vielä hieman hakusessa, varsinkin kun pieninkin vielä kyselee "onko nyt tänään?"

Tuulten mukaan kun mennään, ei voi varmaa saapumisaikaa sanoakaan, mutta itseänikin ottaa hiukan hattuun ympäripyöreät aikamääreet. "Ei ole enää pitkä matka" tarkoittaa miehelleni välillä noin 1,5 h tunnin siirtymää ja "näkyy jo" suurin piirtein 45 minuuttia. Olenkin nyt oppinut kysymään kestääkö tunnin vai kolme, kun kajuutan ohjelmatoimistosta käsin on itse vaikea arvioida missä ollaan. Ei tule sitten turhan päiten venutettua vaikka ruokailua, kun luulee että kohta tullaan maihin. Kun lapset kysyvät matkan kestoa, on usein parempi sanoa, että on vielä tosi pitkä matka. Silloin he jotenkin relaavat, unohtavat odottamisen ja alkavat keksiä kunnon leikkejä.

Pitkissä siirtymissä ei kukaan jaksa keksiä koko aikaa jotain tekemistä, ja äidin ohjelmatoimistossa on välillä "lappu luukulla". Mielestäni lapsilla saakin olla välillä ihan karusti tylsää. Ei kaiken tarvitse olla valmiiksi pureksittua ja keksittyä. Aikansa kun venkoilevat, kyllä yleensä jotain puuhaa keksivät, tai sitten ei :)

Tänä vuonna on suosion saanut perinteiset pelikortit. Ne taipuvat aika moneen, kun korttipelisääntöjä voi keksiä itsekin. Pikkuautotkin surisevat välillä pitkin poikin.

Aalloilla keinuva kehto

Pitkät siirtymät merellä vaativat kaikilta hiukan ponnisteluja. Kovemmalla kelillä sisällä ei pysty kuin piipahtamaan; muutoin iskee nopeasti ällöttävä olo. Joskus pahoinvointi näyttäytyy väsymyksenä. Itse olen nukahtanut jopa pinna kädessä, mutta unenlahjani ovatkin vailla vertaa. Pienin nukahtaa välillä jo aamupäivällä keikutukseen ja äidin homma puolittuu heti! Ruoka- ja unirytmi heittävät välillä häränpyllyä, muttei se niin vaarallista ole, kunhan kaikkea mahtuu sopivasti päivän sisään. Isompikin ottaa välillä kapokit alleen ja menee loikoilemaan sitloodan lattialle. Liekö juuri sitä "väsymysmerisairautta".

Viime kesänä pienin nukahteli vielä syliin, kun katseltiin maisemia ja lauleltiin. Siitä hänet nostettiin myrkypunkkaan turvallisille unille. Myrskypunkka onkin oivallinen keksintö tuollaiselle pikkuiselle. Saapa siitä jopa majan viritettyä! Vauva-aikana mukana kannettiin pehmeää vaunujen kantokassia, sekin oli oikein toimiva paatissa.

Uni tulee iltaisin itsellekin hyvin, kun kuuntelee mukavaa liplatusta ja paatti keinuu unettavasti. Auringonlaskua katsellessa mieli rauhoittuu. Kaikkein hienointa on silti nukkuminen vesisateessa - kun on lämmintä ja mukavaa eikä tarvitse lähteä mihinkään.

(Jätetään tästä tarinasta ne kerrat, kun uni ei tule silmään kun paatti hakkaa ees taas, narut nitisee ja mielessä käy, ollaanko vielä samassa paikassa kun herätään.)

Björkö pelasti uintihaaveet

Kovalla helteellä uiminen jotenkin kuuluisi tähän merielämään, mutta useimmassa paikassa se taitaa nyt kyllä olla ihan mahdotonta. Mieskin naureskeli tuntevansa olevansa kuin Kevin Costner Water Worldissa - makean veden sijaan hän yrittää löytää meille reittejä uimakelpoisen veden luokse.

Kuulimme jo Österskärissä hienosta paikasta, Björköstä, jossa sinilevästä ei olisi haittaa, sillä siellä voi uida sisäjärvessä! Lähdimmekin oksettavaa hajua karkuun, ja paikka olikin aivan fantastisen hieno! Lämmintä, kirkasta vettä eikä sinilevästä tietoakaan. Varsinainen paratiisi. Paikasta oli apua tullut hakemaan moni muukin, sillä mastoja sai laskea aika monta ja kalliot kuhisivat uimareita pyyhkeineen.

 

Purjehdusta avovesiviemärissä...

Mikä on narskuvaa, siniharmaata, paksua homeisen näköistä mömmöä ja haisee aivan järkyttävän yököttävältä? - Sinilevä!

Merellä oleminen muuttaa oleellisesti luonnettaan, kun merivettä ei voi käyttää mihinkään ja uiminen on poissuljettua. Toivottavasti tämä ilmiö ei ole tulevaisuudessa todellisuutta jatkuvasti. Uutisissa sanottiin, että tämä sinilevätila on nyt pahimmillaan kymmeneen vuoteen. Itämeri itkee ja surulliseksi vetää meidänkin porukan.

Alun kiisseli oli vielä ihan kevyttä kamaa, kun ei tiennyt pahemmasta. Österskärissä jo luulin, että nyt olen nähnyt karseimman. Sitä ennen sinilevä oli mielessäni vain vedessä olevaa tikkua ja tällaista raparperikiisseliä.

Pahimmillaan kuitenkin levälautat pakkautuivat suojaisiin poukamiin ja muuttuivat homehtuneen näköiseksi kakkumömmöksi. Haju oli oikeasti niin järkyttävä, että piti ryhtyä toimeen ja kärytellä lettuja. Apu oli vain hetkellinen; oli pakko vielä illalla vaihtaa maisemia!

Pelko lasten mereen tippumisesta sai myös uusia ulottuvuuksia; ajatuskin kammottavan mömmön seassa pärskivästä lapsesta oli aika lailla painajaismainen. Alla olevassa kuvassa tilanne ei ollut vielä pahimmillaan, iltaan mennessä mömmölautta oli ihan yhtenäinen ja sen läpi kulkeminen kumiveneellä oli ihan hirveää!

Pitstop: Nötö

Täydensimme tuoreruokatarpeita Nötön mahtavassa kaupassa. Mahtavassa siksi, että siellä oli erinomainen valikoima myös erityisruokavalioisille. Oli kauramaitoa, tofua, gluteenittomia muroja ja mysliä ym. Oli lisäksi himoitsemiani avokadoja, inkivääriä, yrttejä, paikallisia tuotteita sekä naudan jauhelihaa (sikanautajauhelihan peseminen pannusta ja lautasista on toivotonta, kun vettä pitää säännöstellä). Mielestäni ihan huikea kauppa niinkin pieneksi putiikiksi. Ja löytyi myös se tärkein eli jäätelöitä! Niissäkin oli valikoimaa, myös tofu-jädeä.

Teimme pikaisen piipahduksen idylliseen Alli-kahvilaan, minkä pihapiiri on ihan huumava. Oi jospa oma pihakin näyttäisi samalta suurine koivuineen ja riippumattoineen. Helteiden piinaamaa kipparia en uskaltanut kysyä kirkkokierrokselle - jääpähän jotain myös seuraavaan kertaan.

Nötön edustalla oli mahdollisuus septitankin tyhjennykseen Pidä saaristo siistinä -tarralla varustetussa "kelluvassa tankissa". Helppo toimitus ainakin kevyellä kelillä. Olisi toivottavaa, että vastaavia laitoksia löytyisi useammastakin paikasta.

Mustakurkku-uikut ja luonnon surullinen väripaletti

Parhaat bongaukset Österskärin reissulla tein, kun sain samaan syssyyn kuvata käärmettä ja mustakurkku-uikkupesuetta. Oli hienoa seurata lintujen menoa. Poikaset pyrkivät vain olemaan kyydissä, mutta välillä emo pyristeli ne irti selästään ja otti oikein vauhtia, jotta pienet opettelisivat itse polskimaan. Yksi oli reilusti isompi muita, ja pian se jo sukelteli sujuvasti. Kaikkein onnettomin rääpäle yritti välillä tämän isonkin poikasen kyytiin.

Mustakurkku-uikku on ilmeisesti jo uhanalaiseksi "vaarantuneeksi" luokiteltava lintu. Ympäristömuutokset ja vesien rehevöitymisen myötä lisääntyneet särkikannat ja niiden tuoma kilpailu verottavat näiden lintujen elinmahdollisuuksia. Lyhyt nettitutkailu kertoi myös, että mustakurkku-uikku oli "vuoden 2012 lintu" ja teemavuonna sen esiintyneisyyttä selvitettiin tarkemmin. Positiivisiakin uutisia mustakurkku-uikun lisääntymisessä on kuitenkin havaittavissa ja  Suomen lintuatlaksen mukaan viime aikoina niitä on tavattu lounaissaaristossa hieman aiempaa enemmän.

Sinilevää alkoi kerääntyä rantaan enemmän ja enemmän. Uimistakaan ei tarvinnut kahta kertaa pohtia... Näissä luontokuvissa onkin epätavallisen ikävä värimaailma.

 

 

 

 

 

 

 

Karun kaunis Österskär

Österskär oli aiemmista kerroista jäänyt mieleen karun kauniina, aidon oloisena ja rauhallisena paikkana. Viime kerralla lymyttiin kovassa tuulessa ja nytkin kahtena päivänä koettiin ukkosen ylimeno. Onneksi ei tuulet yltyneet voimakkaiksi ja selvittiin hienoisella säikähdyksellä.

Rannan suulissa oli kalastajalla elätyksessä meren antimia, joista sopi neuvotella pannun täytettä. Rauhallisesti hän selvitteli verkkojaan ja lapset katselivat lumoutuneina.

Kuljettiin luontopolkua saaren poikki ja ihasteltiin kauniita maisemia.