Joulukalentereiden lumoa

Joulukuu alkaa aina suurella jännityksellä. "Joko saa avata luukkuja?"

Tein jokunen vuosi sitten seinälle ripustettavan taskullisen kalenterin, josta ajattelin tulevan hieno ja ikimuistoinen, jokajouluinen traditio. Kuitenkin ihan itse jätin viime vuonna koko kalenterin ripustamatta, kun tuntui, että kalentereita oli jo muutenkin niin monta. Tänä vuonna ryhdistäydyin ja sain luomuksen paikoilleen ajoissa, edellisenä iltana. Eipä silti, kyllä noita kalentereita on jälleen kertynyt. Toteutin vanhimman pojan pitkäaikaisen haaveen hankkimalla ajoissa Star Wars joulukalenterin. Vanhan mallisen yllätyskalenterin sai kesäaikaan mukavalla alennuksella Ellokselta! Muutenhan nuo maksavat pahimmillaan reilut 40 euroa. Luukut pitävät sisällään hahmoja, "tyyppejä", kuten tuo 4-v sanoo ja minialuksia. Niistä on sitten mukava tapella aamuisin, kumman vuoro on avata. Sängystä nouseminen tapahtuu kyllä aamulla varsin liukkaasti, kun muistuttaa kalentereiden olemassaolosta.

Olen itse ollut aina oikein sellainen joulukalenteri-ihminen, väsännyt jos jonkunmoista härvellystä, useimmiten lahjaksi lähimmille. Niistä voisi tehdä ihan oman postauksensa! Mutta nyt mennään aika kevyellä toteutuksella. Luukut täytyvät edellisenä iltana, ja joskushan tontut voivat olla uneliaalla tuulella ja piilotella salaisuuksiaan vasta vaikka illansuussa.

Lasten iloa on kyllä ihana seurata. "Ne on käyneet, ne on käyneet yöllä" huusi pienempi aivan täynnä riemua, kun herättyään näki kalenterin eteisen ovessa. Ekasta luukusta löytyi "aarrekartta", joka ohjasi pesukoneelle. Sieltä löytyi tuo toinen kalenteri. Luukuista löytynee lähipäivinä mm. uudet hammasharjat, teippiä askarteluihin, jotain pientä makeaa, piparimuotteja, ehkä molemmille omat pölyrätit! Suklaakalentereita ei tänä vuonna ole, kun tuskin sellaisia maidottomina saakaan. Onkin siis ihan paikallaan tämmöinen oma versio.

Kalenterien luukkuja availlessa voi samalla rauhoittua lähestyvän joulun tunnelmaan. HA! Totuuden nimissä voi lähinnä saada jonkinasteisen romahduksen, kun tajuaa päivien vähenevän - ja jouluvalmisteluiden valmistumiskäyrä ei vaan nouse samassa suhteessa! No, ainahan on se viime tippa :)

Hauskaa joulun odotusta!

Halloweenjuhlat - karkkia ja kepposia!

Pojat ovat siinä iässä, että kaikenlaiset supersankarit, hyvikset ja pahikset, kummitusjutut sun muut ovat ihan in. Niinpä he innostuivat kovasti myös halloweenista. Toisen lapsen iltiksessä juhlaa vietettiin naamiaisten ja diskoilun merkeissä, ja siitä sitten kyselyt alkoivat, koskas meillä kotona vietetään halloweenia. Minä taas olen aina ollut "siinä iässä", ettei minua kovasti tarvinnut ylipuhua ällöttävien herkkujen suunnitteluun. Myönnettäköön, että juhlien järjestäminen toimi myös pienenä porkkanana: jos talo saadaan siistiksi, voidaan juhlia viettää. Hyvin pojat muistivatkin (toisinaan) pitää huolta tavaroistaan.

Kaikenlaisia juhlia ja varsinkin vieraiden kutsumista kannattaisi vain urheasti latoa säännöllisesti kalenteriin; tulisi aivan varmasti hieman ahkerammin tartuttua toimeen siivouksessa. Tai sitten voisi vain kuvitella, että mitä jos joku tietty Hyvin Tärkeä Henkilö tulisi kylään, mitkä kohdat siivoaisin? Tulisi varmasti siistiä. No, meidän juhlamme olivat vain kevyellä toteutuksella ja "vieraiksi" kutsuttiin ihan hetkeä ennen isovanhemmat. Eikä ihan koko kaaosta saatu selätettyä, vaan nöyrästi suljin kodinhoitohuoneen oven ja samalla katosi todellinen creepy halloween, kun pyykkivuoret jäivät piiloon.

Aattona pojat lähtivät päättäväisesti karkkikierrokselle tuttujen ovien taakse kolkuttelemaan yhteen ääneen "karkki vai kepponen". Nuuttipukkeihin on täällä Länsirannikolla varmaankin paremmin totuttu kuin halloween-pukeutujiin. Kepposia ei tarvinnut pienten toteuttaa, vaan herkkuja löytyi kyllä ihan tarpeeksi. Urheasti tuo toinenkin vain karkkeja laitteli koriin, vaikka välillä kyseli minulta, voisimmeko kuitenkin kysyä, että "olisiko teillä jotain gluteenitonta ja maidotonta karkkia". Sovimme kuitenkin, että vaihdan karkit kotona sopiviin ja loput korvataan kolikoilla. Itkulta vältyttiin :)

Isomman haamupuku toteutettiin helposti vanhasta vauvapussilakanasta. Käsiaukkoja hiukan suurennettiin ja silmäaukkojen ylle liimattiin heijastavaa paikkakangasta. Toinen puku on Lidlin ohut luurankopuku, minkä alle mahtui hyvin villahaalari. Onneksi oli lämmin ilta.

Joskus on kiva ostaa paljon hedelmiä jo ihan silmän iloksikin. Kun niitä on paljon tarjolla ihan nenän edessä, tulee vitamiinipommeja helpommin syötyäkin. Hedelmät korvaavat mielestäni ihan hyvin ainakin värikkyydessään vaikkapa kukkaset!

"Paprikakurpitsa" pitää sisällään salaattia. Ehkä seuraavalla kerralla toteutan sellaisen dippisysteemin, että tuolta kurpitsan suusta valuu quacamolea oksennuksen tapaan! Vierelle tortillasipsejä tai maissinaksuja. Lehtikaalisipsitkin näyttivät sopivan epäilyttäviltä tähän teemaan.

Kivikylän nakit näyttivät varsin aidoilta sormilta, vaikkei niissä mantelikynnet oikein pysyneetkään.

"Pikkupizzat" helpoimman kautta. Eli paahtoleipää, ketsuppia, oreganoa, valmiiksi paistettua jauhelihaa ja cheddarviipale. Gluteeniton versio syntyi riisikakusta, toki ihan leivästäkin olisi voinut tehdä, päälle maidoton juustosiivu. Nämä paistuivat uunissa nakkien kanssa.

Varsinaisena ruokana uunissa samaan aikaan pellillä kypsytetyt peruna- ja bataattilohkot sekä wingsit. Meillä maustamattomia, mutta marinoiduista toki tulisi makua myös perunoihin.

Ällöysperiaatteella ostetut säilötyt tankoparsat ja silmämunat hämiksillä.

Leipomiset tyssäsivät siihen tosiasiaan, ettei taloudestamme löytynyt yhtään sokeria. Haaveissa oli pienet suklaamuffinit ja marenkikummitukset. Mutta kaapin uumenista löytyi kuitenkin ainekset näihin koppakuoriaisleivonnaisiin, joihin olisi toki viitseliäämpi voinut vielä koristella silmätkin. Digestivekeksin välissä on jäätelöä, jalat lakunauhaa. Maidottomat ja gluteenittomat versiot syntyivät gluteenittomista kekseistä, tofujäätelöstä ja draculan hampaista.

 

Ihan mielenkiinnosta yritin tehdä myös mehuboolin, jossa uiskentelisi käsijääpala. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan kertakäyttökäsineeseen taisi tulla reikä? No uusi yritys joskus :)

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista

Olen tänä syksynä ihastellut kauniita pihlajoita, ja tuntuu että marjojakin niissä on jotenkin poikkeuksellisen paljon. Kerättyä näitä ei kuitenkaan tullut, vaikka kovin terveellisiä ovatkin.
Tilhille riittää ainakin paljon popsittavaa!

Rouskis rouskis - rapea gluteeniton näkkäri

Saimme lounasravintolassa mahtavan makoisaa gluteenitonta näkkileipää, ja työkaverini rohkeni pyytää reseptiä. Ohje meni heti kokeiluun ja kyllä itse tehdystäkin hyvää tuli. Olen nyt tehnyt tällä ohjeella pari kertaa ja aina on näkkäri maistunut.

Tässä reseptissä ei ole niin tarkkaa, josko kaikkia siemeniä löytyy kaapista, vaan soveltaa voi vapaasti jos jokin uupuu. Lopputulos on varsin rapsakka, mukavan paahteinen ja verrattuna muihin kokeilemiini ohjeisiin, vähemmän "siemeninen" - onko tuo edes sana. No kuitenkin, tässä on jotenkin parempi suutuntuma kuin muissa kokeilemissani ohjeissa. Minun kohtuullisen hyvästä kuiva-ainevarastostani uupui ekalla kertaa pinjansiemenet, mutta hyvää tuli ilmankin. Hujautin joukkoon myös hiukan tavallisia suolapähkinöitä. "Taikinan" sekoitus tapahtui lapsityövoimin, ja ohje on muutenkin aika lapsellisen helppo!

Seesamin siemeniä 2 dl
Pinjansiemeniä 1 dl
Pellavansiemeniä 1 dl
Kurpitsansiemeniä 1 dl
Auringonkukansiemeniä 1 dl
Maissijauhoja 1 dl
Pähkinärouhetta 1 dl
Mantelijauhetta 1 dl
Rypsiöljyä 0,50 dl
Vettä 2,5 - 3 dl
Sormisuolaa ja kuivattua timjamia päälle

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja kiehuva vesi. Sekoita tasaiseksi, saa olla löysää. Ohjeesta tulee uunipannullinen. Levitä leivinpaperille lastalla tai kädellä. Ripota pinnalle sormisuolaa ja timjamia. Paista 175 asteessa, kunnes on kypsää ja kuivaa.

Lehtikaalisipsit - mihin ne hävisivät?

Perheemme pyöräretkellä poikkesimme mummulaan, jossa saimme maistiaisiksi lehtikaalisipsejä. Siinä eteisessä höpöttäessä pieni mies vetaisi kitusiinsa kulhollisen sipsejä. Hänelle iski sipsihimotus! Matkaa jatkoimme pyörän korissa nippu komeita itse kasvatettuja lehtikaaleja, sitruuna sekä ohje, miten niitä tehdään.

Hieman hämmästyneenä siitä, että pikkarainen vetelee lehtikaalia aivan onnessaan, ryhdyin toimeen hetimiten kotiin päästyä. Sipsien valmistus olikin helppoa kuin heinänteko, eikä aineksiakaan juuri montaa tarvittu. Revin kaalin lehdet uuninpellille, lorauttelin perään oliiviöljyä ja pirskottelin vähän sitruunaa, en kokonaista kuitenkaan. Muovipussi käteen ja möyhentämään kaikki lehdet öljyisiksi. Lopuksi päälle hyvää hienoa suolaa sopivasti.

Uunin lämpötilan valinta aiheutti pientä päänvaivaa. Nopean googlailun  sekä uusimman Pirkka-lehden perusteella moni neuvoi laittamaan lämmöksi 150 astetta, mutta minä tuumasin, että sitten kallisarvoiset vitamiinit kärsivät. Laitoin lämmöksi noin 50 astetta, ja pidin vain kauemmin uunissa, ehkä noin tunnin verran. Välillä möyhensin lehtiä ja koitin aavistella, koska ne ovat valmiita. Tuolla korkeammalla lämpötilalla riittäisi vain noin 20 minuuttia. Lehtikaali sisältää paljon rautaa, C-vitamiinia, karoteenia, kalsiumia ja proteiineja.

Ja avot, hyviä sipsejä tuli! Rapsakoita, sopivan suolaisia ja mukavan raikkaan kirpakoita. Ja niinhän siinä kävi, että tuo pieni mies kävi salaa syömässä melkein puolet ensimmäisestä satsista :) Hän laittaa sipsejä myös "salaatiksi" leivän päälle ja ruoan kanssa lautasen reunalle!

Maustamisessa voisi käyttää mielikuvitusta ja laittaa vaikkapa paprikaa, valkosipulia tms. Mausteet kannattanee lisätä öljyn joukkoon. Miltähän maistuisi aasialaishenkiset sipsit; mausteena vaikka inkivääriä, korianterinsiemeniä, sesamöljyä...?

 

Mahtaakohan meidänkin "kasvimaalla" ensi syksynä rehottaa lehtikaali?

Aurinkoa päiväänne!

Tässäpä hieman valokylpyä lokakuun aloitukseen - iloista auringonkeltaista! Ylimmät kukat ovat mökin kasvimaalta; valtavan korkeita maa-artisokan kukkia, jotka kuin kilpaa kurottelevat taivasta kohti hieman mutkikkaine varsineen.

Joskus on automatkalla pakko pysähtyä kuvaamaan, mikäli on sattunut onnekkaasti kameran ottamaan matkaan mukaan. Nämä iloisesti tuulessa kekkuloivat auringonkukat huutelivat tien varressa sen verran kovaa, että pysähdyttävä oli. Auringonkukissa on jotain sellaista lapsellisen vetovoimaista ja hauskaa, että niitä katsellessa ei voi kuin tulla hyvälle mielelle!

Kaneliset punaposket ja kaiken kantava arkirakkaus

Meillä oli pihalla kaksi häälahjaksi saatua omenapuuta, joista toinen, kääpiöpuu, oli varsinainen selviytyjä. Joskus ajattelin naureskellen, että ehkä sen elinkaari kuvasti liittoamme. Alkuun teimme sen kanssa kaikki mahdolliset virheet: emme suojanneet sitä ulkoisilta pitkäkorvaisilta uhilta, emme tukeneet sitä mitenkään, emme lannoittaneet tai kastelleet tai tehnyt mitään muitakaan vippaskonsteja. Jänikset söivät sen rungon monesti, se kasvoi hieman vinoon, mutta tuotti silti aina paljon satoa ja iloa. Kun viimein aloimme antaa puulle sen ansaitsemaa huomiota, eli leikkasimme oksia, sidoimme vinoja oksia kiinni aitaan ja ylipäänsä muistimme sen olemassaolon, kävikin kovin ikävästi. Yhtenä myrskyisänä yönä tuo pieni selviytyjäpuu oli katkennut, täynnä pieniä suloisia omenanalkuja. Sitä katsellessani tuli hiukan sarkastisesti mieleen, että siinäkö se sitten oli, meidän liittomme, joka kaiken kestää ja kaiken kantaa.

Pakkohan oli sitten ajatukset kääntää niin, että ehkä pärjäämme vain ihan olemalla ja elämällä eikä siinä sen kummempia vippaskonsteja tarvita. Arkirakkaus se on se mikä elämässä kantaa!

Jäljelle jäi vielä toinen elinvoimainen punakaneli, joka tosin ei ole laisinkaan niin satoisa, kun sitäkin menimme hieman hataralla asiantuntemuksella leikkelemään. Rakas mieheni myös koki suurta huolta loppujen omenoiden tippumisesta ja haaskuun menemisestä, joten hän ajatteli toimia ajoissa ja keräsi lähes kaikki vähät omenat puusta kulhoon. Ihan hyvä ajatus, mutta omenat olivat aivan raakoja :)

Onneksi meidän puumme eivät ole lähiseudun ainoat, vaan vanhempieni isosta puusta saatiin tarpeet piirakkaan. Kiva juttu on myös ollut huomata, että aika monen pihan edessä on koreja, joihin ylijäämäomenat on kerätty ohikulkijoiden otettaviksi. Lähimmäisen arkirakkautta kait sekin :)

Laitetaanpa tähän vielä oheen työkaverilta saatu piirakkaohje, josta tuli oikein makoisaa vaniljakastikkeen kera herkuteltavaksi. Pieni mies tuumasi tästä, että muuten tosi hyvää, mutta nuo omenat on pahoja :)

Gluteeniton ja maidoton omenapiirakka

2 (100 g) perunaa keitettynä

1 1/2 dl sokeria

2 munaa

100 g mantelijauhetta (2 3/4 dl)

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

päälle:

omenaviipaleita

kanelia

Raasta perunat. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon munat. Lisää joikkoon mantelijauhe ja perunat. Sekoita keskenään muut jauhot ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos ja sekoita. Kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. 

Samalla ohjeella voi tehdä marjapiiraan, jolloin esim. kuningatarpiiraaseen tulee 4 dl mustikoita ja vadelmia + 1 rkl perunajauhoja. Piirakka jää keskeltä kosteaksi. Marjapiirastakin olen tästä ohjeesta kokeillut ja tuli oikein hyvää!