maanantai 31. elokuuta 2015

Kesäloman paluumatkalla: Geta, Kumlinge ja Korpoström

Reissuraportoinnissa tuli pientä kotiintulon tuomaa arkista viivettä. Elokuukin hujahti ihan kiitäen ohitse! Heinäkuusta jäi mieleen vaihtuvat kelit. Välillä mitä synkimpiä, mustanpuhuvia pilviä ja seuraavassa hetkessä aseista riisuvaa auringonpaistetta. Pipoja, toppaa ja shortseja on vaihdeltu lennossa. Matkamme jatkui Käringsundista Getan kautta Kumlingeen, jossa todettiin reissun lämpimin vedenlämpö, huimat 17 astetta!

Tummanpuhuvaa...

Näitä ihmeellisiä havuja kummastelin, maa on aivan tuuhea, mutta ei näy "päätä eikä häntää". Hienoja!



Kihdin ylitys sujui melkoista haipakkaa yhdellä reivillä tuulen ollessa 8-12 m/s. Kumlingesta Korpoströmille tuli matkaa 28,5 nm. Maarianhamina jäi nyt tällä kertaa väliin, kun laskeltiin ettei aika riitä enää siellä käymiseen. Ruokavarastot olivat jo jokseenkin köyhät, kun Mariksen varaan oli laskettu täydennysreissu. Korpoströmillä oli onneksi kauppa rannassa, josta sai kaiken oleellisen ja vähän päälle. Vierasvenesatama tuli tutuksi myös viime reissulla. Pojille jäi siitä reissusta mieleen huikea kalasaalis, johon ei ihan tällä kertaa ylletty. Kuutisen komeaa aaposta saatiin kuitenkin, kyllä siitä koko porukka jo hyvin syö.

Yllätin itseni ja tein pienen juoksulenkin Korpoströmin kivoilla teillä ennen iltasaunaa (en muista koska olisin viimeksi liikkunut juosten). Toisen yllätyksen koin, kun löysin metsäisen tien poskesta komean kanttarellisaaliin, kesän ensimmäisen löydöksen! Kantsuja oli vain juuri sen verran, että ne mahtuivat somasti aseteltuna kämmenille. Hyvä syy kävellä paluumatka...



Korpoströmin vierasvenesatama on tosi mukava ja sauna- ja suihkutilat siistit ja nykyaikaiset. Ravintolaruokaa tai virvokkeita kaipaaville löytyy tyylikäs rantaravintola ihan rannasta. Lenkkeillessä huomasin lähilaitumella erikoisen näköisiä tyyppejä, alpakoita! Niitä käytiin poikien kanssa vielä ihmettelemässä.

“Korpoströmin vanha satama- ja luotsinvaihtopaikka sijaitsee keskellä Turunmaan saaristoa. Paikka oli vuosisatoja eräs lounaisen saaristoalueemme tärkeimmistä meriliikenteen solmukohdista. Korpoström mainitaankin jo vanhimmissa saaristoa kuvaavissa merikorteissa. Nykyään Korpoströmissä yhdistyvät sekä maantie- että meriliikenne.” (lähde: saaristo.org)







Lisätietoja:
http://www.sunnan.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!