Lastut merellä

Kauempaa katsottuna meri kuhisi pieniä lastuja purjeineen. Näky oli kaunis. Kyseessä lieni kuitenkin ihan totinen kisa, kun 2,4 mR -veneet ottivat mittaa toisistaan. Piti oikein kurkata Suomen 2,4 mR-liiton sivuilta, mimmoinen vene on kyseessä. 

"Kakkosnelonen on yhden hengen kölivene ja siinä on noin 180kg kölipainoa. Vene on uppoamaton eli se kelluu vaikka olisi täyttynyt vedellä. Vene on suosittu vammaispurjehtijoiden luokkana ja yksi paralympialaisten veneluokka. 2.4 mR vene on näppärä pieni kölivene ja hauska purjehtia. Koska se ui kohtuullisen syvällä eikä purjehtijasta näy juuri muuta kuin pää, tuntuu purjehdittaessa, että vauhti on paljon todellista kovempi."

Näiden kuvien kaveriksi sopinee vielä kuva uintireissulta. Ihania hiekkakakkuja! Vesi on vieläkin melkoisen lämmintä.

Thaimaalainen kanakeitto

Äitini teki mökillä taivaallisen makuista kanakeittoa. Vanhempani lomailivat talvella Thaimaassa, ja sieltä taisi matkaan jäädä kiinnostus vähän erilaiseen makumaailmaan. Tämä ohje on kuitenkin aika simppeli, eikä vaadi montaa eksoottista ainesosaa. Tosin ihan joka mökin pakastimesta ei taida löytyä sitruunaruohoa ja limen lehtiä. Raikkaan makuinen keitto maistui myös lapsille, kun mausteita laitettiin maltillisesti. Liemi oli niin hyvää, että lautanen tuli tyhjennettyä viimeiseen pisaraan asti.

THAIMAALAINEN KANAKEITTO

• perunoita paloina

• porkkanoita paloina

• 2 sitruunaruohoa

• pala inkivääriä

• n. 5 limetinlehteä

• suolaa

• broilerin maustamattomia fileesuikaleita

• purkki kookosmaitoa

Keitä porkkanat ja perunat puolikypsiksi suolalla, limetillä, inkiväärisiivuilla ja sitruunaruoholla maustetussa vedessä. Lisää broilerinsuikaleet ja kookosmaito ja keitä kypsäksi. Silppua päälle korianteria tai persiljaa. Joukkoon voit laittaa myös siitakesieniä tai tuoreita herkkusieniä sekä tomaatinpaloja. Tarjottaessa voit puristaa ensin lautasen pohjalle vähän limetin mehua sekä noin ruokalusikallisen kalakastiketta. 

Kesäloman TOP5

Tämän kesän kovimpia juttuja lapsille taisi olla molempien uimaan oppiminen ja ahventen kalastaminen. Ahvenia on syöty niin paljon, että mahtaako kohta pojilla suomut kasvaa. Tai alkavat loistaa pimeässä...

Kaikkien ihmetyksen aiheena on ollut vallitseva sää ja mahtavat lämpölukemat. Kajuutassa on pysynyt varsin lämminhenkinen tunnelma lämpötilan lähennellessä 30 astetta. Sateita on saatu ihan vain muutaman ukkoskuuron verran ja kamalilta myräköiltäkin vältyttiin. Kunnioitusta herättävä jytinä ja räiske meni loppumatkasta ihan vierestä, mutta me saimme osaksemme vain puhdistavan rankkasateen.

Inisevät kesäystävämme ovat loistaneet poissaolollaan. Hyttysistä ei voi sanoa olleen päänvaivaa, mutta niiden anheemmat sukulaissielut paarmat ovat kyllä laihduttaneet meitä senkin edestä. Jalkani alkoivatkin muistuttaa jonkinlaista merikarttaa kaikkine mustelmineen ja puremineen. Vain yhtenä yönä hyttyset tekivät yllätyshyökkäyksen, ja sinä yönä valvoimmekin melkein kaikki läiskimässä niitä hengiltä. Tottumattomat eivät pysty ininässä nukkumaan.

Uimakelpoinen vesi tuntui aina yhtä mahtavalta, kunhan sitä vain löytyi. Pohjoisemmas mentäessä vedetkin puhdistuivat ja uimismahdollisuutta todella arvosti. Ikinä en ole uinut näin paljoa, vilukissa kun olen. Nyt on paatin vesimittari näyttänyt hulluja lukemia, jopa 25,5 astetta!

Josko vielä yksi kiellon päälle... Meripelastushenkiset jutut tuntuivat olevan huudossa. Viimeisenä reissupäivänä harjoiteltiin gastliinan heittoa ja siitäkös riemua syntyi. Pojat uivat liinassa kauas ja mies kiskoi minkä jaksoi. "Ihan kuin surffaisi", kuului kiljahtelu naurun seasta. Osaavat nyt ehkä toimia tarpeen tullen liinan kanssa, kun se on tullut tutuksi. Hurjan suosion sai myös "vuorikiipeily", jossa pahaan paikkaan joutunut pikkarainen käytiin lassoamassa paalusolmun sisälle ja siitä sai kukin itse kivuta kalliota pitkin ylös.

Parahin parisuhdetesti - perhe purkissa

Ystäväni joskus ihmettelevät, miten jaksan vuodesta toiseen lähteä paattireissuun ja miten pää kestää olla pienten lasten kanssa pienessä tilassa. Jollain voisi tuottaa ongelmia jo pelkästään aviomiehen kanssa! Suhteen alussa paatissa asuminen olikin varsin hyvä parisuhdetesti. Jos kykenee olemaan kuukauden naama kiinni toisessa ja olemaan vielä sen jälkeen puheväleissä, ollaan jo tultu hyvän matkaa. Perheelle toistensa lähellä oleminen on kuitenkin arvokasta, kun kaikki ovat oikeasti lähellä ja läsnä. Kukaan ei juokse omilla asioillaan ja lapset saavat kaivattua huomiota osakseen.

Pienessä tilassa eläminen on aika yksinkertaista. On vain tiettyjä asioita joita voi tehdä ja rajallinen määrä tavaroita joita käyttää. Päivä täyttyy perusasioista, joita tehdään yhdessä. Vaikeinta on lähteminen, mutta sekin tuska helpottaa köysien irrotessa rannasta ja lähtöstressin lauetessa.

Tietenkään kaikki ei aina ole aurinkoista myötäistä, vaan välillä menee totaalisesti hermot ja tulee sanottua pahasti. Tekisi mieli heittää joku mereen tai hypätä itse sinne. Niinkuin joskus eräs vanhempi merenkävijä kertoi ehtineensä nähdä moneen kertaan, kuinka rantaan tullessa "on huudettu ja jaettu talot ja lapset". Mutta pitää muistaa, että päreet palavat toisinaan kyllä kotonakin. Kummallista se olisi jos aina vain hymyilyttäisi - elämä on joskus vähän piikikästäkin.

Kotiinpaluu on aina yhtä jännää. Oma koti tuntuu valtavalta, lapset kokevat kaikki lelunsa ja tavaransa ihan uusiksi ja hienoiksi, ihmettelevät niitä ääneen ja tekemistä tuntuu olevan rajattomasti. Onkin aina jotenkin haikeaa, kun äkisti kaikki hajaantuvat omiin puuhiinsa.

Ihana kamala aurinko

Niin ihanaa kuin auringon lämpö onkin ollut, irvistelee kääntöpuolella tuon porottajan ikävät haitat. Kun ei voi mitenkään pukea lapsille pitkähihaisia vaatteita inkkarihelteellä, pitää kääntyä aurinkorasvojen ja uv-suojavaatteiden puoleen. Myös tiukkojen uv-paitojen pukeminen alkoi tuntua liki rääkkäykseltä, kun pojilla on kuitenkin vielä pääsääntöisesti pelastusliivitkin päällä. Meneehän normaalista ohuesta puuvillavaatteesta auringon uv-säteet läpi, mutta harvemmin nyt on kuitenkaan palamaan asti kukaan pitkissä päässyt.

Täksi kesäksi löysin pojille kivat uv-paidat Reiman mallistosta ja tilasin ne Lekmeriltä (malli "Trinidad"). Pikeepaidat ovat selkeästi inhimillisemmät pukea, kuin uikkarikankaiset tiukat paidat, jotka sopivat mielestäni paremmin juuri uimispuuhiin. Käsivarsiin toki pitää vielä rasvaa sipaista, mutta näillä jo pärjää mukavasti. Reiman paidoissa on kiva kaulus, jonka voi nostaa ylös, joten sekin tuo niskalle lisäsuojaa tavallista lippistä käytettäessä.

Aikalailla ehdottomiksi merellä olen kyllä todennut uv-hatut, joissa on tuollainen takaosan lärpäke. Vanhemman pojan Polarn O. Pyretin lippis lensi nyt mereen ja sitä surtiinkin oikein urakalla - täytynee keksiä jostain uusi vastaava. Pienemmän uv-lakki onkin jo elämää nähnyt, mutta ihanan trikoinen ja vilpoinen mummun taannoin tekemä löytö.

Ylistys katkaravuille

Tänä kesänä törmäsimme ensimmäistä kertaa yllättävänkin laajalle levinneeseen ilmiöön laiturien ahkerien pikkukalastajien keskuudessa. Kenelläkään ei ollut syöttinä kastematoja, vaan katkarapuja! Miten olemmekaan missanneet tämmöisen ilmiön? Ensin luulin, että niitä oli vain jäänyt yli ruoanlaitosta, mutta tajusin pian, että niitä ostetaan syöteiksi. Me kaivoimme kotoa matoja mukaan, mutta niiden loputtua oli aika mahdoton tehtävä löytää kuivista saarista mitään lieroja. Maarianhaminan kalastusliikkeestä ostimme mukaan purkin matoja noin kuudella eurolla. Niillä ei saatu YHTÄÄN ahventa.

Korpoströmissä pojat saivat karvaasti huomata, kuinka vieressä kalastavat kiskoivat ahvenia minkä isänsä ehti irrottaa, ja heillä - ei mitään. Parhaimmankin itsetunnon omaavalla kalamiehellä alkaa mieli laskea, kun vieressä ämpäri täyttyy ja omaa kuljettelee tuuli. Onneksi rannassa oli kauppa, jonka valikoimaan kuului nuo merenelävät. Samalla ratkesi hellepäivän menu: katkarapu-avokadosalaatti ja rannan ravintolasta take-away-ranskikset kylkeen. Loput katkaravut maksoivat itsensä moninkertaisesti takaisin, sillä saimme muhkeat kymmenkunta aaposta. Ratkesi myös seuraavan päivän menu. 

Innokkaan onkijakaksikon ahvensyöttitestissä löytyi siis ylivoimainen voittaja: katkarapu!

Laventelit mielessäin

Lähdimme lomareissuun juuri, kun laventelinkukat alkoivat avautua. Noita tuoksuvia lempikukkiani kasvaa pihallani puska jos toinenkin. Ehdin leikata talteen juuri avautuvat oksat, mutta suurin osa oli vielä aivan tiukan nuppuisia. Saapa nähdä millainen on niiden tilanne, kun palaamme kotiin. Vieläkö riittäisi nipsuteltavaksi asti?

Ensimmäisen laventelini kasvatin siemenestä. Se kylväytyi itsestään uusiksi taimiksi ja nyt minulla on melkoisen talvenkestävä laventelikanta pihallani. Ja rakkaus tuohon tuoksuttimeen on säilynyt vuodesta toiseen.

Tähkäpään kainalossa (kuva yllä) kasvaa vanha perinneyrtti aaprotti, jonka tuoksu vetää voimakkuudessaan melkeinpä vertoja laventelille. Aaprotin tuoksu on raikkaan sitruunainen ja sen pitäisi jopa karkottaa hyttysiä. Yrtti rantautui meille tädin tuliaisina Ruotsista. Kaikki taimet talvehtivat loistavasti ja nyt olen saanut jopa yhden uuden vauva-aaprotin jaettua.

Alla olevassa kuvassa takana hörhöilee isorikon kaunis kukkapilvi, joka kohoaa melkeinpä polven korkeudelle.