Maailmanhamina ja iloinen kuhina

Lapset taitavat mieltää Maarianhaminan joksikin isoksi huvipuistoksi; niin innoissaan sinne oltiin taas menossa. Pienimmän suuhun tuo monimutkainen kaupungin nimi ei ihan vielä taipunut, joten suuren maailman meiningillä olimme matkalla "Maailmanhaminaan".

Osuimme paikalle Meripäivien aikaan, kuten usein muinakin kesinä. Olemme lasten kanssa päätyneet yleensä itäsataman puolelle. On vaan niin paljon helpompaa, kun kaikki palvelut ovat ihan lähellä. Kilometrejä tulee päivässä muutenkin ihan tarpeeksi. Satamassa oli todella ruuhkaista ja myöhään illalla saapuneet joutuivat pyörimään paikkaa etsien. Mahtoivatkohan kaikki mahtua?

Traditiona on ollut rikastuttaa paikallisia lelukauppoja ja kovasti poltteli kolikot taskussa molemmilla lapsilla. Omilla rahoillaan saivat kumpainenkin ostaa mieleisensä lelun; toinen päätyi Legoon ja toinen merirosvorekvisiittaan. Valinnassa vierähti tovi jos toinenkin. Yksi lelukauppa olikin laittanut pillit pussiin, joten ei tarvinnut tutustua kuin yhden putiikin tarjontaan. Aika paljon oli uusia liikkeitä putkahtanut. Piipahdimme Jussis Keramik -pajalla ja saimme ihailla lasinpuhallusta. Piti keksiä salainen agentti -leikki, että uskalsimme mennä lähelle lasitavaroita. "Hiivitään ihan hiljaa ja niin, ettei kukaan huomaa."

 

Ritarit Bomarsundissa

Aamusella otettiin suunnaksi Bomarsund. Edellisestä visiitistä onkin jo aikaa! Vastassa oli jylhät, huikean korkeat kalliot ja suojainen puhti, jonka vesi näytti jotenkin välimerelliseltä. Ihmeempiä palveluita ei tässä satamassa ollut eikä niitä juuri kaivattukaan, mutta sähköä kuitenkin saimme ja roskat jätettyä. Innostuin jopa uimaan JO toisen kerran reissullamme, ja myönnettäköön, koko kesänä. Lämpötila ei kuitenkaan ollut vielä niin välimerellinen, että olisin vedessä viihtynyt pientä pyrähdystä pidempään. Virkistävää se kyllä oli.

Kävelimme rannasta pakollisen jätskikioskipysähdyksen kautta katsomaan linnoituksia. Leirintäalueella olevan kioskin takana oli myös ruokaravintola, mutta siellä emme piipahtaneet. Jokseenkin hiljaiselta vaikutti leirintäalue näin heinäkuun sesonkia ajatellen. Vierasvenesatama sitten olikin viimeistä paikkaa myöten täynnä. 

Olin mielestäni kovin varovainen punkkien suhteen, enkä todellakaan käynyt missään heinikossa kuin zoomin avulla, mutta silti yksi penteleen punkki oli ehtinyt ihastumaan kankkuuni. Täytyisi kyllä vaan jaksaa olla tarkka niiden kanssa.

"Bomarsundin linnoitus on Ahvenanmaalla Sundin kunnassa sijaitseva rauniolinna. Sen päälinna oli Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurin rakennus. Linnoitus tuhottiin "Oolannin sodassa" vuonna 1854." (Wikipedia)

Mukavasti jaksoi pieninkin kävellä linnoituksille ja näköalareittiä alas kalliopolkua pitkin. Linnoitus tykkeineen sai lasten mielikuvitukset laukkaamaan. Illalla leikittiinkin ritarileikkejä asianmukaisin varustein!

Pakomatkalla

Kiire on kavala kumppani. Se lyöttäytyy matkaan kysymättä ja putkahtaa esiin vanhasta tottumuksesta. Lomalla kiire koitetaan karkoittaa ja katkaista siltä niskat kuin ahvenelta konsanaan. Nyt minusta tuntuu, että lomasuunnitelmamme on kerrankin luotu niin, että kiire onnistutaan jättää rannalle ruikuttamaan. Meillä ei ole juuri muuta suunnitelmaa, kuin viettää jossakin merellä seuraavat kolme viikkoa. Ei ole "pakko nähdä" -paikkoja tai hoppua lähteä kovaan keliin. Tänä vuonna ei lähdetä Ruotsin puolelle. Muistissa on viime kesän monen päivän lymyämiset kovien tuulten vuoksi.

Kyllähän se kiire siellä kotirantaan palattua taas vastassa on, mutta reissussa saa olla mukana vain pikkukiire. Kuten nyt sellainen kuin pienimmällä oli juostessaan jyrkkää kalliota alas housujaan pidellen.

Ahti suo antejaan

Matkamme jatkui Ahvenanmaan pohjoispuolelle, punaisten kallioiden Getaan. Kyyti oli leppoisaa, vaikkakin päivälle kertyi pituutta reilut 30 mailia. Lapset alkoivat käydä kierroksilla loppumatkasta. Kehittelelimme avuksi hölmöjä tietokilpailukysymyksiä, joita nauraessa meni mukavasti jonkin aikaa, mutta rantautumisen häämöttäessä luovutimme ja löimme tabletit kouraan. Hiljaisuus taattu.

Perille päästyä ja mereen vilaistua ei enää pelit muistuneet mieleen; sen verran paljon meressä kuhisi kalaa. Päivän ohjelmassa olikin pääaiassa onkimista ahdin suodessa avokätisesti antejaan. Kotoa kaivetut madot loppuivat kättelyssä. Hienoista ylpeyttä oli luettavissa lasten kasvoilta, kun saimme herkutella heidän pyytämiään ahvenia. Olivat ne hyviä!

Kallioiden kauneutta

Teimme yön mittaisen pysähdyksen kalliorantaan Kumlingessa. Kuinka voikaan kalliot olla näin kauniita! Sileiksi hioutuneet lämpimät kalliot tuntuivat ihanilta paljaita jalkapohjia vasten. Iltapäivästä alkanut tuuli tyyntyi täysin ja peilityyni meri kantoi vastarannalta lehmien mylvintää iltasaduksi.

Pakkausöverit

Likimain kesäloman mittaiselle paattireissulle pakkaaminen on aina yhtä vaikeaa. Eipä silti; kun matkustaa pienten lasten kanssa, pitää lyhyellekin matkalle ottaa lähes sama arsenaali tavaraa. Useamman viikon tarpeiden arvioinnissa mielikuvitus lyö yleensä yli ja mieleen tulee ne päivät, kun lapsilla meni neljä paitaa ja viidet housut ja pyyhkeet lensi mereen. Vaikka olen mielestäni jo aika harjaantunut pakkaamisen jalossa taidossa, ei kyseisessä taitolajissa taida ikinä tulla valmiiksi.

Anoppini, joka on merillä ehtinyt viettää elämänsä kesistä suurimman osan, naureskeli huomanneensa muidenkin naisten toistavan tässä tietynlaista ilmiötä. Moni hehkuttaa keksineensä jonkin mullistavan tavan pakata tavarat ja sama juttu toistuu joka vuosi. Reissun jälkeen ollaan jälkiviisaita ja mietitään, että ensi vuonna otetaan vähemmän tavaraa. Eli ei tässä todellakaan taida tulla valmiiksi.

Minua ei liiemmin houkuttele pyykkituvissa istuminen lomalla, joten pakkaan mieluummin reilusti. Mutta myönnetään, että överiksi se taitaa aina mennä. Paattiin ängetyt vaatteet riittävät yleensä syksyn viimeisiin reissuihin asti. Itsellenikin otan mukaan kaikkia kivoja kesävaatteita, mutta silti tulee aina valittua ylle se lempihuppari ja nuhjaantunut fleece.

MITÄ ME NYT SYÖDÄÄN?
Tänä vuonna lisähaastetta ruokien pakkaamiseen toi yhden perheenjäsenemme uusi maidoton ja gluteeniton ruokavalio. Alkuun hirvitti, että mitä ihmettä sitten syömme. Mieli teki kaihoisia jäähyväisiä pääkallolle ja lämpimille voileiville. Tällä kertaa mukana onkin melkoisesti kuiva-ainetavaroita, sillä saaristokauppojen anti ei ole vielä tullut tutuksi moisten tuotteiden osalta. Kaapeista löytyy nyt myös jauhoja, kuivahiivaa, leivinjauheet ym. ajatuksena leipoa leipäsiä, mikäli näkkileipä ja riisikakut alkavat tympiä. Saapa nähdä, miten hyvin kaasu-uuni ja oma innostus kohtaavat. Harvemmin on sentään paatissa tullut leivottua.

Jostain silti pakkaamisen viime hetkillä tuli luovuttua, miehen puhistessa siihen malliin lisätessäni tavaraa kasseihin. Höyrytyskattilan höyryosa jäi kotiin, ja nyt jo kaduttaa. Siinä kypsyisi aina samalla lisäkkeet vaikkapa perunoiden kanssa. Kotiin jäi myös upouusi joogamatto, jonka tilasin itselleni juuri reissua varten. Mielessäni kuvittelin itseni joogaamassa laiturilla kauniissa aamu- tai iltaruskossa lokkien kirkunan säestämänä. Tästä haavenäkymästä puuttuu kokonaan heinäkuussa täpötäydet satamat ja joogaharrastukseni ollessa vasta aluillaan; huvittavan haparoivat "eiku-liikket". Jos joskus kehtaan jossain joogata, onnistunee se ilman mattoakin.

Köydet irti - olemme perillä

Melkoisen pyykkitivolin ja pihahärdellin uuvuttamina pääsimme vihdoin irrottamaan köydet ja lähtemään odotetulle seilausreissulle koko perheen voimin. Lähteminen on lähes aina yhtä hermoja riipivää. Lapset värittivät showta malttamattomilla kysymyksillään ja mieskin ehti jo toistaa useampaan kertaan "meneekö vielä kauan" ja "miltä alkaa näyttää". Lisäsin vielä ripauksen vettä myllyyn, kun aloin kylmän rauhallisesti saksia yrttejä suloisiin nippuihin kuivumaan ja virittelemään rastasverkkoja ihan viimetöikseni. Kaiken aherruksen kruunasi vihdoin saapunut helleaalto.

Suhteellisen sopuisasti pääsimme kuitenkin matkaan ja saimme mahdutettua miljoonat "viimeiset" kassit ympäri paattia. Ensimmäisessä määränpäässä olimme vasta iltamyöhään, ja mies saikin kipparoida loppumatkan ihan itsekseen muiden nukkuessa. Mutta kiire loppui, olemme perillä - merellä.