sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Hieno luonnonsatama: Paradiset

Ruotsin puolella, Furusundista sopivan lyhyen päivämatkan päässä sijaitsee tutustumisen arvoinen paikka, Finnhamnin Paradisetiksi nimitetty paikka (Stora Jolpan – Idholmen). Kun puhutaan luonnonsatamasta, ei ymmärräkään miten paljon sellaisessa voi olla veneitä. Paikka onkin kovin suosittu varsinkin kelin vielä osuessa kohdilleen. Suojaisesta saariryhmästä löytyy varmasti sopiva paikka kelillä kuin kelillä.

Tällä kertaa menimme laituriin, josta yllätykseksemme perittiin myös maksu (175 kr). Paikalle oli viime näkemän tullut myös kioski, josta olisi saanut kovin herkullisen näköisiä jätskejä. Luonnonhelmassa on myös wifi-yhteys. Hieman hämmennystä herätti myös pienessä vajassa tapahtuva ähellys, siellä oli nimittäin hieroja paikalla! Saaresta löytyi hauska ponkkulauta uimahyppääjille. Kovin pitkälle emme lähteneet teitä seikkailemaan, mutta viitseliäisyys olisi kyllä varmasti palkittu. Idholmenin luomupuutarha sijaitsee kauempana saaressa, ja olisi varmasti ollut visiitin arvoinen. No, joku toinen kerta! Naapuripaatista lähti pariskunta kunnon juoksulenkille ja pulahti sen päälle uimaan. Mies virkkoi, että varmaan mekin lenkkeiltäisiin, jos oltaisiin tuollainen lapseton nuoripari. Hah, lasten syyksi on helppo laittaa moni tekemätön asia. Kuinkahan kauan niitä voi käyttää tekosyynä, ettei muka ehdi!


www.finnhamn.nu
Facebookissa: Idholmens Gård, Finnhamn

Paradisetin laituripaikat tulivat täyteen, mutta tilaa suojaisissa puhdeissa riitti monelle.

Kioski on tainnut tulla valmiiksi juuri parahiksi täksi kesäksi. Jäätelöt tekivät kauppansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!