tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kaunis Dalarö

Dalarö – Askfatshamnen 59°08´2 N – 18°24´4 E

Ruotsalaista saaristoidylliä värikkäine taloineen, pihoineen ja kujineen edustaa eittämättä Dalarö, joka sijaitsee Tukholman saariston eteläosissa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, joka hurmaa uudelleen ja uudelleen. Paradisetista Dalaröön tuli matkaa n. 27 nm, joka taittui varsin mukavalla vauhdilla, kipparilla pipo ja sadevehkeet päällä kädet palellen. Dalaröstä saatiin hyvät paikat. Satama tulee yleensä aika nopeasti täyteen, ja siellä onkin syytä olla hyvissä ajoin. Satamaksu oli aika suolainen 300 skr + 50 skr sähköstä. Ohi ajava kanaalin liikenne aiheuttaa hienoista merenkäyntiä satamaan. 

Kamera olisi mielellään tallentanut pidempäänkin kaikkia upeita yksityiskohtia ja hurmaavia pihoja, mutta visiitti päätettiin pitää yhden yön mittaisena. Melkoisella juoksulla ehdittiin toteuttaa kaikkien haaveet; minä pääsin kiertelemään katuja ja kujia kameran kera, poikkeamaan herkkupuodissa ja pojat minigolfissa sekä venetarvikeliikkeessä. Viimeisimpään pääsee, kun jaksaa ajaa kapeaa kanaalia kumiveneellä. Vaikkei sinne olisi mitään asiaa, on kanaalia pitkin ihan hieno elämys ajella. Yhdessäkin toki kylää kierrettiin, välillä iloisen aurinkoisessa vesisateessa.

Muita satamapaikkoja löytyy myös hotellirannasta (ei kokemusta) sekä erikoisempi vaihtoehto: Dalarö Skans, linnasaaresta.



En ollut uskoa silmiäni, mutta kyllä - tässä paatissa sulkiaan pöyhi ihan oikea papukaija!


Rannassa palvelee Solsidan Cafe Bistro, josta saa ihan annosruokaa. Aika hiljaiselta näytti.
Mutta ah - mitkä laventeliasetelmat.
Tummanpuhuva kuvaseinä (baarin takaseinä) oli myös toteutettu kivalla tavalla. 


Lisää kuvia hurmaavista puodeista, porteista ja pihoista seuraavissa postauksissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!