maanantai 5. tammikuuta 2015

Behmeitä herkkuja: Brita-kakkua, Brie-kakkua, vaahtokarkkivartaita

Vuosi 2015 tulee olemaan jonkunlainen "muutosten vuosi", joten olikin ihan paikallaan kokeilla minulle ihan uusia reseptejä uuden vuoden juhlien jälkiruoissa. Brita-kakkua en ole koskaan ennen tehnyt, mutta maistanut muutamaan otteeseen ja aina tykännyt. Muunsin netistä löytämääni ohjetta gluteenittomaksi ja maidottomaksi (postauksen päätteenä). Ohje oli kohtalaisen helppo; tosin onnistuin lahjakkaasti mokaamaan oikein kahdesti. Viimeisen kananmunan erottelun kohdalla blumpsahti keltuainen valkuaisten joukkoon ja piti aloittaa alusta. Toisen kerran mokasin, kun lapset tulivat kriittisellä hetkellä sisään, ja ajatus katkesi: levitin taikinan pellille ja sen jälkeen huomasin keltuaisten olevan edelleen mukissa. Taikinan sai onneksi kaavittua aika iisisti takaisin kulhoon. Kakkulevy näytti aivan mahtavalta uunissa ja aiheutti valtavan onnistumisen ilon. Kyllä, nyt iloitaan pienistä :)

Koristeltunakin kakku näytti ihan hyvältä. Seuraavana päivänä komeus oli huomattavasti jo lässähtänyt, eli kannattaa ehdottomasti tarjoilla kakku niin, että se on täytetty samana päivänä.
Tätä teen varmasti toistekin. Suklainen tiramisuversio olisi ehkä myös kokeilemisen arvoinen?



Vaahtokarkkivartaat maistuivat erityisesti lapsille.

Strömsössä tehtiin jossain joulun jaksossa upea briekakku isosta kiekosta ja väliin laitettiin sekahedelmä-omenahilloketta. Siitä tuli idea tähän briekakkuun. Paahdoin ensin pähkinöitä hiukan pannulla, sitten laitoin ne odottamaan sivuun. Sulatin pannulla voita, sokeria ja fariinisokeria ja keittelin sakeaksi. Annoin hieman jähmettyä ja viiletä ennen juuston päälle laittoa, koska pähkinät eivät mitenkään heti tarttuneet kastikkeeseen. Juustosta poistin kevyesti veitsellä raapien pinnan homekerroksen. Minulla oli tässä cashew-, saksan- ja parapähkinöitä sekä manteleita. Briekakku kannattaa ottaa ennen tarjoilua ajoissa pöytään, ettei juusto ole ihan kylmää. Tätä tulee taatusti tehtyä myös joskus toiste.



Tässä vielä yksinkertaistettuna ja muunneltuna Britakakun ohje:

Pohja:
150 g leivontamargariinia
1 1/2 dl sokeria
4 kpl keltuaista
2 dl gluteenittomia hienoja jauhoja Semper tai Provenan kauraseosta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kauramaitoa

Marenki:
4 kpl valkuaista
2 dl sokeria
(3/4 dl mantelilastuja)

Täyte:
2 dl soijakermaa
1 prk kauravaniljakastiketta
1/2 dl sokeria
(2 tl vaniljasokeria)
Banaania, säilykepersikoita, viinirypäleitä, kiiwiä tms.

Pane uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Siivilöi jauhoseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Levitä taikina nuolijalla ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa. Levitä marenkiseos taikinan päälle puhtaalla nuolijalla. Ripottele mantelilastut marengin pinnalle ja paista kakkulevyä 175-asteisessa noin 30 minuuttia, kunnes marenki on ruskettunut kauniisti.

Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia. Nosta toinen levy tarjoiluastialle.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri ja vanilliinisokeri. Sekoita joukkoon myös vaniljakastike. Täyte onnistuu varmasti myös vain jommasta kummasta. Minulla täytettä jäi reilusti yli.

Levitä täyte pohjalevylle. Viipaloi hedelmät ja levitä ne täytteen päälle. Minä laitoin väliin vain banaania ja persikkaa. Nosta toinen kakkulevy päälle. Koristele vielä kakun pinta. Säilytä kakkua jääkaapissa herkutteluhetkeen asti.


Tämmöinen uudenvuoden menu tällä kertaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!