Lähdimme pienelle extempore-kävelylle lähimetsään. Ajatuksella, että käydään vain vähän kurkkaamassa miltä metsä näyttää aurinkoisena päivänä; jospa lapsetkin saisivat vähän enempi tutkailtavaa mitä oma piha tarjoaa (ts. meno jäisellä pihalla yltyi vähän turhan villiksi). Lähimetsämme on aivan upea paikka, siellä mutkittelee polkuja ristiin rastiin ja osa poluista on merkittyjä luontopolkuja. Metsä on syksyllä mahtava herkkuaitta marjoineen ja sienineen. Luonto on todella monipuolista ja vaihtelevaa niin lajistoltaan kuin korkeuseroiltaan. Aivan huikea paikka hyvän mielikuvituksen omaaville ritareille, supermiehille ja ninjataistelijoille. Meidän retkemme ei ollutkaan hiljaisimmasta päästä.
Jäätyneet lammet ja pikkulammikot olivat pojista myös aivan vastustamattomia; joka jääkuviosta olisi pitänyt ottaa kuva ja kaikkia piti yrittää rikkoa. Hiukan jopa kauhistuttaa tuo pikkupoikiin sisäänrakennettu into jäiden rikkomiseen ja heikoillekin jäille menemiseen. Kieltoja järven ja lampien jäälle menemisestä saikin toistaa useamman kerran.
Vaikkei tuohon metsään varsinaisesti oikein voi eksyäkään, onnistuimme kuitenkin menemään polkuja jotenkin niin siksakkia, että retkemme kesti lopulta liki puolitoistatuntia. Kukaan ei silti valittanut etteikö jaksaisi loppuun asti. Pojilla oli kainalot täynnä keppejä, jäätä, jääpuikkoja ja muita aarteita, joita uskosti yrittivät kantaa koko matkan. Minäkin kannoin koko reissun mukanani haravaa, jonka pienin halusi välttämättä ottaa mukaansa mahdollisten aarteiden haravointiin...
Ensi kerralla otamme eväät, ehkä myös viitat ja naamiot! Ja laitamme kotioven lukkoon, eihän koskaan tiedä miten pitkä reissusta tulee...
 |
| Lunta maassa? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommentistasi!